Näin se menee, että meillä yövuoronakki napsahtaa kohille melko harvoin, noin joka kuudes viikko. Mikä tietysti on riemuittavaa niinä viitenä viikkona, mutta nostaa kyrsää otsalle kun oma vuoro lähenee. Itselläni moinen on taas huomenna, ja ompa vaikea olla ressaamatta jo nyt.. Parannusta toki siihen, että alun alkujaan menin pelosta sekaisin jo viikkoa kahta ennen tulevaa vuoroa, kun taas nykyisin kiukuttelen vain edellisen vuorokauden.
Jotta jokainen ymmärtäisi yövuorojen kiroukset, kerrottakoon tässä muutama esimerkki;
Kerran satuin tulemaan asiakkaalta ja tyhjällä teollisuusalueella kävellessäni autolleni, eteen ajoi panssariauto tähdäten minnuun ja tykittäen. Kusi ja paska oisi valahtanut housuun, mikäli hätä oisi jo valmiina ollut. Heittäydyin kuin action-leffoissa konsanaan ensin auton taa piiloon, ja kampesin lopulta kuskin penkille raolla olevasta ovesta kontaten. Ympärillä paukkui ja pamahteli, ja kun nostin katseeni, oli autoni edessä sotilaita hangessa. Sydän hakkasi ja hiki virtasi. Kaikki ne sekunnit, kunnes tajusin joutuneeni vain keskelle paikallista inttileirin sotaharjoitusta.
Silti. Fuck that shit! Kuka hemmetti on niin idiootti että säikyttelee sivullisia uhria tykeillä tähdäten?? Eipä tullut siinä vaiheessa mieleen kysyäkkään onko käytössä räkäpäitä ja paukkupanoksia, kun piippu osoittaa kohti.
Omat tilanteensa on myös tulleet vastaan Helsingin keskustassa ajaessa. On niitä, jotka räkivät päälle miun astuessani autosta ulos, ja niitä jotka tulevat tien tukkeeksi ja lähtevät perskärpäsinä seuraamaan kun yritän salakavalasti livahtaa asiakkaille kaikkien niiden juoppojen ja nistien keskeltä. Nykyisin ajelen aina yövuoroissa auton ovet sisältä lukittuina, sillä se kerta, jolloin ventovieras äijä tunkeutui autooni pelkääjän ovesta odottaessani aamuyöstä liikennevaloissa valojen vihreäksi vaihtumista, oli kokemus sekin.
Muistan selkeästi vielä sen hetken, miten itseäni hereillä pitääkseni jammailin radiosta Hurriganesia, ja ykskaks hirveän rytinän saattelemana on vieras mies samassa autossa. Tuo fiksu gentlemanni oli päättänyt saada miut mukaansa, jossain oli kuulema helkkarin hyvät bileet.
Hetken tuijotin miestä hämillään, sitten osoitin duunivaatteitani (paskaiset duunarihousut, talvitakki, turvakengät jne..) ja kysyin, että näytänköhän mie herran mielestä siltä, että olen bileisiin menossa?Onneksi tuo tajusi puhumalla lähtä autosta. Muutoin mie oisin turvautunu siihen ainoaan keinoon jonka osaan: hylätä auto ja juosta karkuun kiljuen kuin syötävä. Siinähän oisi ollut pomoille selitteleminen miksi firman auto on jonkun toisen hallussa:D
Oma lukunsa on valitettavasti myös asiakkaat. Jotku yksinkertaisesti unohtavat tilanneensa meidät, toiset eivät vaivaudukkaan odottamaan. Näin ollen ohareita keskellä yötä tulee tasaisesti, mikä tietysti hatuttaa eritoten jos olet kuluttanut viimeiset kolme hyppytuntia eläintarhan nesteellä pahaa kahvia juoden vain odottaaksesi vuoron viimeisen keikan alkavan. Kun sitten lappu onkin jo luukulla ja henkilökunta lähtenyt kotia nukkumaan, meinaa välillä kiukku korventaa korvia.
Vaikka onneksi on myös vastakohtia. Joskus henkilökunta on jäänyt oman duuninsa päätteeksi takatiloihin "maistelemaan viiniä", ja meinaavat juurtua sinne, vaikka yritän kuinka heitä saada päästämään miut tekemään sovittuja töitä. Useimmiten paikkansa pitää ynnäys siitä, että mitä useampi viinipullo, sen vähemmän juoja pelkää meidän maskeja/varusteita/ruiskuja..
Sitten se pimeys. On eriasia kuljeskella kaupoissa ja isoissa tiloissa päiväsaikaan, mutta yksin yöllä taskulampun kera kulkien sitä säikkyy jokaista mallinukkea. Kaikki tututkin paikat näyttävät ventovierailta, ja tuntemattomat... No... Sanotaanko näin, että kerran etsin ulospääsyä eräästä rakennuksesta neljä tuntia, kunnes oli lopulta soitettava vartijoille ja pyytää heitä paikantamaan minut valvontakameroista ja noutavan sen jälkeen. Noloa..
Yövuoroissa myös hälyttimien laukaisu on yllättävän helppoa. Outoa silti oli huomata, että kuinka herkästi vartiointi-keskuksista myönnytään yhdessä puhelinsoitolla. Toistaiseksi vain kerran on tullut vartija tarkastamaan tekemiseni, ja sekin tuli vain laukaistuani saman hälyttimen kuudesti (kyllä, vain minä kykenen moiseen...).
Jännitys huomista yövuoroja kohtaan on siis kokemusperäistä. Toivon, että huominen vuoro sujuisi ongelmitta. Laitteet pysyisivät ehjinä, hälyttimiä ei laukeaisi, peruuntumisia ei tulisi (ainakaan loppuvuorosta) ja yli-innokkaat bilettäjät pysyisivät auton ulkopuolella. Huh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti