Kasvukipuja

Vain hetken verran sylini on riittävä 
suojaamaan sinua joka kulmasta,
tarjoamaan lämpöä
päästä varpaisiin

ja korvannipukoihin.

Vain hetken kämmeneni piilottaa
pienen kätesi,
kannattaa pellavapääsi

pitää sinut rinnallani.

Hetken olen sinulle koko maailmasi
kunnes se vie sinut askel askeleelta
ja tutustuttaa sinut muihin,

jonka jälkeen olen vain pelkkä äiti
perheenjäsentesi joukossa.


Olen itsekäs
pelokas
ja täysin valmistautumaton tähän.

En ole valmis luopumaan pienuudestasi
en riippuvuudestasi minuun,

enkä missään nimessä huomaamaan sitä tosiasiaa

että kohta koittaa hetki
jolloin minä olen sinusta riippuvaisempi
kuin sinä minusta.

Lupaathan olla kasvamatta?
Olla konttaamatta, ryömimättä,
puhumatta ja kävelemättä

vielä pitkään aikaan.

Pysy vauvana vielä vuosi
tai kaksi

ainakin tämän hetken,
että äitisi saa tilaisuuden kasvaa.

Hells kitchen

Sitä tämä on. Ihana keittiö jonka aikoinaan rakensin mukavan olotilan ja seurustelun tyyssijaksi. Eräänlaiseksi toiseksi olohuoneeksi. Suunnittelin mie tämän myös mahdollisimman käytännölliseksi ottaen huomioon tiskien hoitoa, ruoanlaittoa uunilla sekä mikron ja paahtimenkin turvin. Jokaisella olisi oma pisteensä, eikä tungosta pitäisi syntyä vaikka samaan aikaan keittiössä häärisikin lämpimän ruoan laittaja ja salaatinväkertäjä.
Välitilalaatoituksenkin korvatessa helposti pestävällä pleksillä ja miellyttävät sävyt valitessani päätin että nyt opettelen kotikokiksi. Sellaiseksi, jonka luomuksista tulee kylläiseksi niin raavas mies kuin pienet nirsot kersatkin. Ja sitten pullantuoksuisena hippitukka-äitinä nauttisin osaamistani ja uuden innostuksen löytymistä.

Kuinka väärässä olinkaan...


Edellisen ukon kieltäytyessä ehdottomasti koskemasta koitoksiini, opin suorastaan vihaamaan ruoanlaittoa. Se oli epämiellyttävin ja epäkiitollisin homma koskaan ikinä!
Kun sitten aikanaan laitoin miehen vaihtoon, löysin itseni kirjaimellisesti tilanteesta, jossa neljä nälkäänsä kiljuvaa lasta odotti ruokaa isossa kuuden hengen ruokapöydässä. Ei auttanut kuin tehdä sitä ainoaa jonka osasin; makaroonimössöä.

Tästä hetkestä on reilu kuusi vuotta, ja edelleen huomaan palaavani siihen samaiseen epätoivoon, jossa totean itseni kykenemättömäksi tehdä mitään syötäväksi kelpaavaa, ja turvaudun taas siihen ainoaan takuuvarmaan makaroonimössöön.

Olen kärsimätön opettelija tässä hommassa. En jaksa hifistellä, ruoan pitäisi olla valmista syötäväksi puolessa tunnissa, ja sen pitäisi pystyä osaamaan ulkoa ilman reseptejä. Sen pitäisi olla edullinen, maukas ja terveellinen.  Tai ainakin melkein terveellinen. Ennen kaikkea, sen pitäisi sisältää muutakin kuin makaroonia ja jauhelihaa.
Aina tasasin väliajoin siis kaivan jostain simppelin reseptin ja kokeilen jotakin uutta. Munanuudelit kookosmaitokanakastikkeessa paljastui järkyttäväksi jopa itselleni, Riisi sweet & sour-kastikkeella hiveli kyllä miun makuhermojani, mutta esikko söi sen itkien vasta kolmen vartin käskyttämisen jälkeen, ja tämän jälkeen perheen muut aikuiset toivat puoli räävityn lautasensa vaivihkaa tiskialtaalle ja ruoka päätyi koirille.
Amerikanpataa ei syönyt kukaan koska siinä oli papuja. Pinaattiletut ei uppoa aikuisille lapsille koska se on vihreää. Puuroa ei syö kukaan vanhemmasta väestä koska se on kai liian terveellistä. Vävy ei syö spaghettia eikä uudelleen lämmitettyä soppaa. Toinen vävy ei syö makaroonia vaan pelkästään rakettispaghettia. Toiselle "teineistä" ei kelpaa suklaakakku, koska siinä on maitoa.

Mutta kun ei edes ole!  Se on täysin maidoton kakku.

Mokkapalat on vääriä, muffinsit liian kuivia. Juustokakku on "aina sitä samaa", mitään omenaista ja marenkista ei suostuta edes maistamaan. Eikä mitään, missä on appelsiinia taikka muitakaan sitrushedelmiä. Tai kanelia. Tai rusinaa.
Marjapiirakka jää aina syömättä vaikka se on mielestäni liki taivaallista. Simpukkapasta on tylsää, vihanneswokit on hyi, ja vaikka lisäisin kuinka lihaa, se pysyy silti syömäkelvottomana. Perunat on aina vääriä, kastike liian paakkuista.

Kun pienen hetken sisään lyön jo toisen padallisen taikka kattilallisen ruokaa rotille, masennun. Päätän etten tee koskaan enää ruokaa.
Sitten perhe syö kolme seuraavaa päivää leipää ja eineksiä.

Lopulta mie palaan masentuneena ja häntä koipien välissä takaisin hellan ääreen ja teen sitä minkä tiedän osaavani; makaroonimössöä, ja vihaan ruoanlaittoa entistä enemmän.

Sairas mieli sairaassa ruumiissa

Viime viikot eivät ole olleet miulle hyviä. Sairastuin vuosisadan räkätautiin heti suomeen kotiuduttuani, jatkoin vitutus maximuksella. Hampaita on räknätty jälleen kunnan toimesta, olen ollut pää turvoksissa puudutuksesta ja kärsinyt viikon migreenistä.
Pikkuneiti on valvottanut puhjenneella hampaalla, räkätaudillaan, korvatulehduksellaan ja puolitoistaviikkoa ollaan yritetty kitkeä siltä silmätuehdusta poies. Esikko vaan tinttaa edelleen neljän vuoden uhmaansa, vai hyppäsikö suoraan viiden uhmaan? Mene ja tiedä.
Rahat on loppu ja hermot myös.

Toissapäivänä kävin nieluviljelyssä sairastuttuani uudestaan, mutta nyt epäilen pöpön edenneen angiinan sijaan jälleen keuhkoihin. Perkele, en ihan oikiasti kohta pysy laskuissa näistä kuumeellisista ja kuumeettomista keuhkokuumeista. Mutta nyt on taas sellainen tunne.

Pakko päästä huomenna lääkäriin.

Vitutus maximus

Tällä hetkellä mieltäni kaivelee toivottavasti piakkoin ohi menevä kohtaus nimeltään vitutus maximus. Se sai alkunsa 2vkoa sitten meidän tullessamme takaisin suomeen, ja se on kytenyt pinnan alla siitä saakka, vaikka kuinka olen yrittänyt käsitellä sitä poies.

Perheen vanhimmat lapset, nyt jo 21 vuotta toimivat lomamme aikana täällä sekä talonvahtina, että lapsenvahteina kahdelle nuorimmalle sisarelleen. Tämän lisäksi ruokittavina oli koirat ja jyrsijät. Se oli iso duuni, sitä en vähättele lainkaan. Ja isosta duunista pitää maksaa, ja mehän maksoimme. 500e. Pidin sitä kohtuullisena summana sekä heille että meille. Jos viidelläsataa sai ressin poies, ja tiesi että kaikki on hyvin kotisuomessa, niin se on sen rahan väärti!
Lähtöä edeltävänä päivänä olin ostanut kaapit täyteen ruokaa. Vauvalle oli vaipat ja vellit ja piltit ja bensaakin oli toisessa autossa. Jätimme silti kortit kotiin. Niitä sai käyttää, koska eihän ollut tarkoitus etä heidän pussistaan menisi sitten lasten mahdolliset ruokakulut tai oma tankki tyhjenisi kuskatessa esikoistani hoitoon. Annoimme myös luvan nostaa tililtä luvatut synttärilahjarahat.

Kun sitten suomen puolella heräsimme arkeen ja avasin nettipankin, sain paskahalvauksen.  Mihin helvettiin meidän tilit on käytetty??
Miinustin pois luvatut synttärilahjarahat ja autonkatsastusmaksut. Miinustin pois kaikki "pakolliset muut kulut", joita niitäkin oli kertynyt liki 400 euroa. Lopputulokseksi jäi silti karmea totuus. Pelkästään kauppoihin ja bensoihin oli kulutettu kahden viikon aikana huikeat 520 euroa!!

Pikainen ynnäys. 520 euroa on yhtä kuin kuukauden vuokra ensimmäisessä asunnossani. Se on yhtä paljon, tai itse asiassa enemmänkin kuin mitä meillä pyöritettiin kahden aikuisen ja 2 lapsen (+2 viikonloppulapsen)  arkea kuukauden ajan, sisältäen kahden työssäkäyvän bensat!! Se on myös yhtä paljon, kuin mitä aikoinaan miulla paloi kuukaudessa rahaa bensaan, silloin kun ajelin noin 5000km kuukaudessa työni puolesta. Se on myös lähestulkoon saman verran, kuin kuukausittaiset kiinteät lapsikulumme on, siis elarit ja hoitomaksut.
Se on... järjettömän paljon rahaa!

Ensin tuli järkytys, sitten raivo. Tytöillä ensin raivo, sitten järkytys kun saivat tulostetut tiliotteet eteensä. Olivat kuulema todellakin yrittäneet elää säästeliäästi. Oli kuulema juustokin jäänyt kauppaan kun oli niin kallis... Joo. Mutta sen sijaan pakkasessa oli Ben&Jerrysiä kahden ison juustopaketin edestä, pöydällä oli yli kymmenen euron maustekakku, kaapit oli täynnä herkkuja ja limupulloja.  Mie oon kihissy pitkin viikkoja nyt, että montakohan valmissalaattipakettiakin meni meidän rahoista, ja se tänäänkin löytynyt uusi leffa, sekin varmaan meni meidän rahoista.

Asiat sovittiin, tytöt oli pahoillaan. Sanottiin ettei takaisin tarvitse tällä kertaa maksaa, mutta nyt loppui meidän osalta muiden elämien rahoittaminen. Tämä on tilanne, joka vain ei tule toistumaan! Kovassa säästökuurissa nyt ollaan, sillä tilien yllättävä tyhjäys tarkoitti tietysti sitä, että laskuja jäi maksamatta, vaikka niihin piti riittää rahat, sekä varsin hyvin loppukuuksi muutoinkin elämiseen. Vaan toisin kävi. Ja vaikka tämä oli kallis oppi sekä meille että heille, niin ajoittain nouseva vitutus ei tahdo ottaa laantuaakseen. Ja sen sai tänään nousemaan nimenomaan se hyllystä löytynyt kelmuissaan vielä oleva leffa.
Joo, olihan se alennuksessa 7 euroa. Mutta perkele! Ei säästeliäästi elämistä ole sitä, että ostetaan kallista jäätelöä vain siksi, että nyt sai 2 pakettia hyvään hintaan, tai että ostetaan leffoja, koska ne on tarjouksessa. Ne on sitä, että ne jätetään ostamatta!  Varsinkin jos pitää ostaa joku kalliimpi ja tarvittava elintarvike, kuten juusto. Silloin jätetään se hiusväri kaupan hyllylle jollei rahat riitä kumpaankin. Aaargh!

Toissailtana toinen näistä vieläpä kovaan ääneen puhui toimeentulotukien hakemisesta. Kun eihän tässä pärjää mitenkään. Kotonaan asuva, vuokraa maksamaton ihminen jolla ei ole muita kuluja kuin puhelinlasku ja koulumatkat. Ei valtio maksa 100 euron puhelinlaskua, koska tuli nyt vaan puhuttua vähän kalliimmin.  Ja että joku voi tosissaan uskoa, että valtio maksaa 600e vuodessa vaateavustusta ihmiselle, jonka vaatekaapit pursuaa vaatteita.  Ei valtio hyväksyne selitystä, että ne ei vaan enää ole niin kivat ne kaikki kengät tai farkut...

Jollei tuota lapsparkaa saa kohta ymmärtämään että hää elää jatkuvasti yli varojensa ja vain LUULEE elävänsä säästeliäästi, niin kohta sen kertoo hälle ulosottomies.
Mutta onko musta sitä kertomaan?
Ei ainakaan tässä mielentilassa missä rakkaudella annetusta opetuksesta tulisi vain kiukkuavaa möykkäämistä.  Pitää rauhoittua. Huuhhhh....