Viime vuoden puolella sain vihdoin ja viimein aikaiseksi mennä hammaslääkärille näyttämään leegojani, jotka ovat säännöllisen epäsäännöllisesti kipuilleet puolentoistavuoden ajan.
Mie lukeudun niihin ihmisiin, jotka eivät vaan osaa yksityiselle mennä, koska kokevat, että se viiden tunnin jonottelu ja kolmen viikon päähän ajan saanti vaan kuuluu duunarikastille, Jollen oisi duunari, voisi taskussa olla vähän enempi rahaa, jolloin yksityisellä ravaaminen olisikin ehkä suurinta hupiani. Näin ei kuitenkaan ole, joten raahaudun kunnalliseen vasta kun on pakko. Eli kun ruoan pureksiminen alkaa jomottaa leukoja kauttaaltaa.
Koska hammassärkyni ei koskaan ole pitkiä, en mie kolmen päivän kolotuksen vuoksi lähde varaamaan aikaa. Minnuu myös hävettää mennä tohtorille puhumaan kivusta ja särystä, jota ei sillä hetkellä ole. Joten siksi vuosi taitaa olla aikarajani moisille "pikkuvaivoille". Ja puoli vuotta taisikin mennä siihen, että yritti aina muistaa soittaa juuri soittoaikana, joka mennee ohi ennen kuin huomaakaan, ja kun vihdoin saa jonkun kiinni, aika mennee aikasintaan kolmen kuukauden päähän, näissä ei-akuuteissa-keisseissä.
Noh, sittenhän tuli se aika, jolloin kaksi hammaslääkäriä tutki miun leegojani, eikä löytäneet syytä hammassäryille. Ne sanoi, "Kaikki on kunnossa, mutta otetaan varuilta vielä hammaskuvat."
Minnuu vähän ihmetytti, miten moitteettomista leegoista huolimatta lähdin sitten kuitenkin ulos kolmen uuden ajan kanssa, ja myöhemminhän se sitten selvisikin. Viime viikkoinen käyntini meni osapuilleen näin;
tohtori; "Noniin, ja tällä kertaa paikataankin sitten vain tuo yksi hammas ja ensiviikolla myös yksi. Sitten voidaankin varata sulle pidempiä aikoja jotta saadaan useampia hampaita kerralla korjattua."
mie: "Useampia...? Siis montako reikää mulla oikein oli??"
tohtori: "Mitä, eikö sulle soitettukaan niistä röntgen-kuvista? Kuusi sieltä löytyi."
mie: "Kuusi?? Sähän sanoit ettei mun hampaissa ole mitään vikaa!"
tohtori: "Joo..heh.. Aika hassu juttu, eikö?"
Meillä oli siis selkeästi toisistamme poikkeavat huumorinkukkaset, mutta ei auta kiukutella. Itsehän niitä suklaabanaaneja ja kirpeitä matosia olen suuhuni tunkenut ilta toisensa jälken, että ihan saan itseäni syyttää. Ja suklaabanaaneja... Jos asuttaisiin jenkeissä, voisin varmaan haastaa kaupan tai valmistajan oikeuteen. Puuttuuhan kyseisten herkkulaatikoiden kannesta kumminkin varoitus, että saattaa murentaa purukalustosi.
Noniin, se oli silti viime viikolla se. Tänään marssin tohtorin pakeille uudestaan. Mun ongelmani on kuulema liian pieni suu, ja liian taakse kasvaneet hampaat. Viisauden hampaat on ainakin kuulema revittävä, vaikka ne ovat suussani ainoat oireettomat hampaat. Tätä toisiksi taaimmaista ei tahdottu saada paikattua ei sitten millään. Suuhuni ei vain yksinkertaisesti mahtunut kaikki ne työkalut mitä sen paikkaaminen vaati. Kaiken lisäksi poratessa kipu oli repivää, vaikka puudutuspiikkejä oli annettu. Se on hassua, miten yhteen kohtaan voi vaan särkeä, vaikka muutoin koko turpa olisikin turpea puudutuksesta. Neljässä puudutuspiikissä oli ehkä kolme liikaa, mutta saatiinhan lopulta siitä hampaastakin tunto poies.
Kun sitten vihdoin lampsin sieltä poies likipitäen varpaatkin puutuneena, ajattelin hyödyntää siellä oloni migreenilääkereseptin uusimiseen. No, jäipä tekemättä. Tiskillä piti kääntyä ympäri kun suusta ei puheen sijaan valunutkaan ulos muuta kuin kuolaa ja epämääräisessä järjestyksessä vokaaleja.
Ei siis ollut hyvä hetki puhua. Eikä siis vastata puhelimeenkaan, etenkään kun numeroa ei tunnistanut. Sillä eikös mennytkin juuri niin, että sen kerran kun asiakkaat minnuu häirittevät mammalomallani, niin sen on oltava juuri silloin kun kuulostan olevani neljän promillen humalassa. Voi sitä häpeän määrää! Piti vieläpä välittää viesti kollegalleni, jonka naurusta ei tahtonut tulla loppua kun se miut kuuli.
Ja jottei ihan pääsisi pelkällä häpeällä ja nöryytyksellä, niin mie luulin saaneeni leuat sijoiltaan kun suu ei tahtonut mennä kiinni. Yritin kielelläkin kokeilla jäikö jotain väliin, mutta eihän miun kieleni tuntenut edes hampaita! Aikani yritettyä saada suu kiinni, maistoin veren, ja nyt poskissa ammottavien reikien vuoksi toivon todela, että puudutus kestäisikin piirun verran pidempään...
