Olin käyttänyt ystävän ja tämän nuorimmaisen neuvolassa ja kun tulimme heille takaisin, päätimme juoda kahvit ja käydä pikaisesti tupakalla sillä aikaa kun lapset oikovat itseään. Valitettavasti ystäväni lyödessä oven kiinni, hän tajusi sillä sekunnilla avaimien köllöttelevän keittiön pöydällä.
No panic. Hän hakisi vara-avaimen naapurista.
Jos naapuri vain olisi kotona.
No panic, soitetaan hänen huoltomies-miehelleen että keskeyttää työnsä ja tulee avaamaan oven. Hmm... Ystäväni puhelin tosin oli jäänyt sekin keittiöön. LEIVÄNPAAHTIMEEN.
Paniikki alkoi lyödä sielun päälle. Täällä myö tervakeuhkoäidit senkuin poltellaan röökiä jälkikasvun ollessa sisällä yksin! Kuikuiltiin sitten keittiön tuuletusikkunasta, että hyvin siellä ainakin toistaiseksi näkyisi menevän. Kumpikaan ei näkynyt olevan levoton, tai vielä edes huomanneen jotta mammat on kadonneet.
Oma puhelin oli onneksi takkini taskussa, joten soitin miehelleni ja pyysin häntä lähettämään ystävättäreni miehen numeron puhelimeeni. Ja hämpä lähetti sen. TYÖNUMEROONI. Palvelunumeron kautta viestit ei valitettavasti vaan päädy perille. Niinpä siinä hujahti jälleen yksi kymmenminuuttinen kun sain tämän uskomaan, että numero tulisi lähettää omaan siviilinumerooni. Aikanaan se kyllä tuli, mutta puhelimeni ei suostunut avaamaan koko tiedostoa.
Tässä vaiheessa sisältä alkoi kuulua nuorimmaiseni parku. Tuttipullo oli syljetty pois suusta ja kiukku oli sen mukainen. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hiljeni taas, enkä oikein osanut sanoa oliko se hyvä vai huono merkki, Ystävän nuorimmainen tapitti muumeja noteeraamatta mitään ympärillään tapahtuvaa.
Soitin Eniroon, yritettiin sitä kautta saada edelleen talon isännän numeroa. Saimme vain hänen työpaikkansa vaihteen numeron, jossa ystävällinen nainen pyysi meitä kertomaan huolto-ongelmamme pyytäessämme heidän huollon työnjohtoa pikaisesti kotiin. Ai meidän huolto-ongelma?? Ollaan lukkojen takana! Ai missä? Työnjohtajan oven takana. KYLLÄ. Hänen kotiovensa takana. Ei, en ole hänen vaimonsa, mutta tuossa tuo istuu vieressä. Ei, meillä ei ole hänen suoraa numeroaan... Jos vain voit käskeä hänet heti kotiin, lapset jäi sisälle...
Siinä sitten hytistiin. Itselläni oli onneksi uusi pitkä untuvatakkini sekä kuplaa otsaan muodostava kusihätä, ystävälläni ohut aamutakki. Puoli tuntia oli kulunut kunnes sankari saapui sodasta ja päästi meidät sisään. Ilme oli paljon puhuva.
Vaikka lapset olivat onnellisen tietämättömiä äidittömästä hetkestään, oli itellä paska olo. Siellä mie vaan puoli tuntia istuin pihalla tupakkaa poltellen lasten ollessa yksin sisällä...
Auttaako yhtään, että sillä kertaa ne poltetut tupakit eivät edes maistuneet hyviltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti