"Hei, olen Blanco. Olen alkoholistin puoliso."
Jo pelkkä asian ääneen sanominen avasi täydeltä laidalta hanat ja sillä itkumäärällä olisi voitu todentotta kylvettää turisteja sankoin joukoin Baden Badenissa. Kaikki se vuosia vaiettu häpeä, pettymys ja suru otti vallan ja sai lamaantumaan. Mutta sen hetkinen ympäristö oli tottunut siihen, ja toimi kuin hyvin öljytty kone. Paperinenäliinat olivat edessäni alle kahden sekunnin, eikä kellään värähtänyt ilmekkään omalle henkilökohtaiselle romahtamiselleni.
Olin soittanut ensin valtakunnalliseen AA-klinikan auttavaan puhelimeen. Juttelin ensin pitkän tovin entisen alkoholistin kanssa, ja toisen samanmoisen alkoholistin omaisen kanssa. He saivat vakuutettua, että alkoholismi pitää oppia tuntemaan tunne-elämän sairautena, joka sairastuttaa koko perheen. Omasta itsestään pitää oppia tunnistamaan ne piirteet, joihin alkoholisti osaa tarttua, ja omaa reagointitapaa pitää muuttaa. Sillä jos mikään tähän mennessä yritetyistä keinoista ei ole tuonut toivottua tulosta, eivät ne toisi jatkossakaan.
En ole syy enkä seuraus toisen juomiseen. Enkä pysty siitä ketään pelastamaan. Sitä vastoin voin ottaa vastuun itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.
Siispä menin elämäni ensimmäiseen alkoholistien omaisten tukiryhmään.
Olin siellä alkoholisti-isien aikuisten lasten, itsensä hengiltä juoneiden leskien, sekakäyttäjien vanhempien ja alkoholistista toiseen hyppivien vaimojen kanssa.
Huomasin hyvin pian, että vaikka lapsuudenkodissani ei käytettykkään alkoholia eikä muita päihteitä, olin onnistunut ympäröimään itseni jo teinistä saakka alkoholisteilla ja sekakäyttäjillä. Empä tuolloin itsekkään ollut parhaimmillani, mutta jotain miussa täytyy olla väärällään, että lähes tulkoon kaikki ihmissuhteenikin on ollut sen sävyttämät.
Ensin on juotu yhdessä kun on ollut hauskaa. Sitten mie olen kyllästynyt juomiseen, koska siitä hyvin pian lähtee se juhlavan hiprakan hohto poies. Mutta kumppanin tauotonta juomista seuranneena, olen alkanut lopulta itsekkin taas juomaan. Kuka hullu semmoista jatkuvaa ryyppäämistä selvin päin kestää??
Ehkä olen etsinyt tietämättäni jotain korjattavaa, halunnut tuntea itseni tärkeäksi pelastaessani toista. Tai kenties alitajuisesti yrittänyt saada kumppaninvalinnoillani vain omaa vinoumaani unohdettua?
En tiedä, mutta aion ottaa selvää. Sitouduin siis minäkin, omaisen kahdentoista askeleen ohjelmaan.
Uskon tästä tulevan vielä aika hyvä. Ellei jopa loistava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti