Juomistarinoita raksalta löytyisi hamaan tappiin saakka, vaikka tämänpäivän timpurit ei vedäkkään enää vertoja entisajan timbermanneille, jotka viinojen loputtua turvautuivat oksalakkaan. Rantojen miehistänuo ammattimiehet erottivat juomisen kalleus. Kas puliukot vetivät lasolia, terveyskeskuksen käsidesejä ja sen sellaista, mutta kovat maalarit ja kirvesmiehet vetivät kallista oksalakkaa.
Ja tämä ei edes ole myytti, vaan kerran sain jopa kunnian tavata tällaisen kaverin. Olin kyllä kuullut vuosikausia tarinoita Pertsasta ja Pertsan oksalakkahimosta, joka tuli pidemmän päälle firmalle kalliiksi. Vaikka silloinen pomo kävikin päivittäin työmailla viinankeruureissunsa tekemässä, niin joku jemma jäi aina tutkimatta, ja toisaalta, eihän maalarilta voi työtarvikkeita poistaa. Eli tinnerit ja oksalakat saivat jäädä vaikka Tapiot ja Saarenmaat oli kerätty talteen.
Sattuipa siis kerran kauniina iltapäivänä verstaalle eräs vanhempi eksynyt mieshenkilö. Satuin juuri silloin olemaan kahvitauolla ja palvelusalttiina ihmisenä tarjouduin auttamaan. Vaikka muutoin niin selväpäisen papan puheesta saikin tolkkua, ei sen sanomassa tuntunut olevan päätä eikä häntää. Käsitin kyllä nopeasti että hän on jotain tuttua jollekkin, ikänsä puolesta varmasti johtajapaapalle, mutta nimet, vuosiluvut, maat ja valuutat kulkivat puheissa ilman sen kummempaa loogista järjestystä.
Lopulta paikalle eksyi yksi talon vanhimmista työntekijöistä joka tunnisti sekavan vieraan. Iloiset kuulumiset vaihdettiin ja papparaisen lähdettyä kollega vielä päivitteli miten Pertsa voi kyllä älyttömän hyvin!
Mie vähän ihmeissäni siinä kummastelin että onko se nyt hyvin jos ei kerta ole perillä edes millä aikakaudella eletään?? Mutta pikaisen yhteenlaskun jälkeen tajusin minäkin, että Pertsa on tosissaan aika hyvässä kunnossa, ottaen huomioon vuosikymmenten kyseenalaisen oksalakkadieetin.
Viimeisin rakennusfirma jossa työskentelin, oli asiakkaisen kesken tunnettu raittiudestaan. Raittiudellahan ei ollut mitään tekemistä tämänkään firman kanssa, mutta ehkä myö vain nähtiin enempi vaivaa pitääkseen juopot poissa asiakkaan näkyviltä. Välillä se oli kyllä työn ja tuskan takana, silläkin kertaa kun puin työnjohtajalleni turvakenkiä jalkaan ja yritin opastaa kuinka vasaraa pidetään kädessä, toivoin todella ettei asiakas tulisi käymään työmaalla. Muutman kerran myös tuli hettua maalari kotoaan. Se oli helvetin fiksu ja taitava työssään, mutta kun korkki aukesi, tiesi se aina pidemmän kaavan mukaista putkea, joka piti yleensä katkaista väkipakolla raahaten tämä tukastaan takaisin töihin. Muutaman kerran tuli ärrän kautta haettua hammastahnaa ja mustaa kahvia ja kun kollegalle oli ensin syötetty buranat, juotettu kahvit ja syötetty hammastahnaa, pistettiin tämä hönkimään johonkin nurkkaan vaikkapa patterinmaalausten kera, jotta jälleen kerran maksavalta asiakkaalta jäisi huomaamatta tulipunaiset silmät ja sammaltava puhe.
Tämä samainen firma tuppasi järjestää usein myös yhtenäisiä illanistujaisia. Osittain ehkä siksi, että suurin osa oli perheettömiä ihmisiä, joilla ei tosissaan työelämän ullkopuolella ihmissuhteita sitten ollutkaan kaveerattavaksi saakka. Mutta osittain myös siksi, että pomo ymmärsi hyvin, että lujat siteet kntavat myös töissä pitkälle. Yhden kymmenen hengen vetoisen puljun juottaminen baarissa jurriin tulee pidemmän päälle halvksi kun lasketaan kohonneen yhteishengen tuottama tuotteliaisuus seuraaville kuukausille.
Valtaosa illanistujaisista menikin nätisti. Joskus joku jotain vittuili jollekulle, mutta pääpiirteittäin pomo sai ajettua asiansa, ja työyhteisöstä kasvoi kiinni eräänlainen perhe. Ainahan oli riski, että mopo karkaa käsistä useammallakin ja pomon tehtävänä on maanantaina noutaa työväkeään pasilan putkasta, mutta hei, rapatessa roiskuu. Sehän on alan motto!
Yhden kerran oli vastassa sitten isompi siivo. Se taisi olla ensimmäinben kerta kun jättäydyin poies yhteisestä ryyppyillasta. Oli vapun aatto ja miehenkutaleet oli siirtyny verstaan pihalle korkkailemaan shamppanjapulloja yläosattomissa ja hyvissä vaihein puolen päivän korvilla. Tunnelma oli korkealla jo iltapäiväkahvien aikaan, mutta minä vasta uusioperheen vasta saaneena päätin tunnollisesti lähtä kotia tekemään lapsille makaroonimössöä. Silloin vielä harmittelin mielessäni, että tätä se äitiys kai sitten jatkossakin on, että muut pääsee rälläämäänja itse pääsee lieden ääreen, mutta seuraavana työpäivänä vastassa oleva näky sai pyörtämään mieleni.
Jo sisäpihaan tultaessa ei voinut olla huomaamatta verstaan oven taiteltuja murtorautoja sekä rikottua ikkunaa. Oven avatessa joutui kahlaamaan läpi sirpaleiden vain nähdäkseen kahvihuoneen oveen isketyn kirveen. Kun ohitti eteisen katosta roikkuvan hirttoköyden (tuo hirttoköysi ilmestyi aina kun maalaria vitutti tavallista enemmän..) ja meni silputusta ovesta kahvihuoneeseen, näki silputtuja lippalakkeja ja lisää sirpaleita. Tunnistimpa joukosta myös laattamiehen rutatut silmälasit.
Yhtä kaaoottista näkyä en muistanut aiemmin nähneeni, ja hämmennys vain kasvoi kun huomasin kellon etenevän ja juovani kahvia yksinäni hiljaisuudessa.
Lopulta ovesta astui pomo, joka harppoi ohi kiroillen että taas sinne saatanan pasilaan pitää...!
Tyhmempikin tajuaa siinä vaiheessa vaihtaa maisemaa eikä mennä väliin kun norsut alkaa nussimaan, joten sanaakaan sanomatta pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja pakenin työmaille pois läksynantajan silmistä, sillä jostain syystä oletin, ettei firman työntekijät olleet sillä haavaa firman johdon suosiossa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti