Nyt varmaan saisi Mehiläisen tohtori Yrmy jälleen oivan syyn lyödä hullun leimaa otsaa, josko ei tällä kertaa raajojen irtaantumisesta kehosta, niin varmaan silkasta vainoharhaisuudesta.
Sain tänään raipasta (HUOM! Ei kirjaimellisesti!) töissä siitä mitä olen kirjoittanut sosiaaliseen mediaan. Olin ihan varma, jotta kyseessä oli viime viikkoinen face-päivitys, jossa kirosin nallekarkkijaon menneen pieleen kun tiineydestä tulikin ongelma, vaikka kaiken piti olla "järjestelykysymyksiä". Vaikka muutama voimasana siihen tulikin ynnättyä, pidin silti mielessä, ettei missään nimetty ketään tai mitään.
Loppujen lopuksi en edes käsittänyt mitä siinä oli sellaista, mitä en olisi sanonut ääneen konttorilla kun on keskustelu ko. tilanteesta. Joten pystyin siis edelleen seisomaan sanojeni takana. Ainoa kyseenalainen osio siitä lienee mielipidekysymys siitä, onko tilanne savustusta vaiko ei. Kerta toisensa jälkeen miulle kyllä hoetaan, ettei kyseessä ole ulossavustus. Mie mahan olla sitten melko pikkutarkka, koska musta se on vähintäänkin ulospainostamista kun parin viikon sisään kolmatta kertaa kehoitetaan jäämään kotiin, tarjotaan siihen rahallista avustusta, kerrotaan ettei uutta saa palkata ennenkuin mie olen poissa ja firmalla on samaan aikaan haku jo täydessä käynnissä. Niin, ja sitten tietysti se, että en saanut lupaa edes siihen uuden taskulampun hommaamiseen, jotta voisin työni suorittaa kunnolla ja kuulen ettei hommia miulle ole, vaikka moni niitä tarjoaa. Nyt viimeisimpänä kuulin menettäväni työautoni, koska työmatkani on liian pitkä.
Hmm...
Olkoonkin sitten niin, että olen käyttänyt väärää sanamuotoa ja kyseessä ei olekkaan savustus, niin ei se hemmetin reiluakaan toimintaa ole!
Kotikoneella sitten päädyin kiroamaan face-asetukseni, jotka sallivat näkyvyyden myös kaverien-kavereille. Ei tarvinne lähteä merta edemmäs kalaan, tottahan tuollainen päivitys menee johdon tietoon. Mutta sitten tulin tänne boggeriin, ja katselin kummastuneena blogini kohonneita käyntimääriä ja aloin ynnäillä.
Ei olisi mikään ihme, että jollain konstilla olenkin saanut oman nimeni näkyviin johonkin, ja koko konserni guuggeloi miun tekstejäni nyt irtisanomisperustetta etsien. Eihän teksti ja kuvat itsessään estä ketään jo tuttuja minnuu tunnistamasta, mutta silti olen ollut suljetuin suin blogistani eikä sen olemassaolosta tiedä kuin mies ja muutama kaveri.
Mutta mies... Heh, mies erehtyi sitten heittämään vettä myllyyn ja tokaisi että pystyyhän ne vahtimaan puhelintakin, koska olen luovuttanut oman numeroni firman omistuksiin jotta sain yhdistettyä samaan luuriin sekä siviili-, että duuninumeron. Mie ensin teilasin koko ajatuksen, että siektä seurattaisi puhelinliikennettä sen kummemmin ellei laskuissa ole jotain poikkeavaa, kunnes mieleen muistui viime viikkoinen sähköposti, jossa kerrottiin "pienimuotoisen yhteisön" jääneen kiinni puhuessa jopa 20h viikossa keskenään. Mie en sen kummemmin jaksanut pohtia ketä tuo "pienimuotoinen yhteisö" tarkoitti, ja miten joku onnistuu näyttämään tehokkaalta ja hoitaa duuninsa, mikäli kykenee puolet työajasta käyttämään juoruiluun. Hey! I wanna know how?!
Mutta josko ne onkii tuollaisiakin tietoja toisten puhelintiedoista, niin mitäs muuta sitten?
Heti perässä tuli mieleen autojen paikannuslaitteet (jota miulla ei ole, mutta aloin heti epäilemään jonkun asettaneen sen salaa!), PDA:n paikannusmahdollisuudet. Vanha vitsi siitä, miten myö seuraavaksi saadaan mikrosiru ihon alle tai korvamerkki, ei itseasiassa tunnu olevan kaukana.
Nyt mie epäilen olevani kaikella tapaa seurattu ja vahdittu. Kiva, vainoharhaisuutta tässä vielä kaivattiinkin. Mun pitää heti seuraavaksi guuggeloida oma nimeni ja kahtoa mitä mie sillä löydän.
Kurjan päivän kevennyksenä toimi autohuollon vastaanottomies joka miut taas tavatessaan tokaisi sen kummemmin ajattelematta;
"Näin viikonloppuna rotan ja sä tulit heti mieleen."
Elämä on ihan hauskaa kun sen oikein oivaltaa;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti