Reilu vuosi sitten huomasin kauhukseni turvonneen huomaamatta 6kg. Vaikka olinkin edellisessä tiineydessäni lihonut huikeat 27kg, niin muutoin olin koko ikäni jojoillut samoissa lukemissa +-2kg, huolimatta siitä mitä söin, miten söin ja miten paljon. Silloinen kuuden kilon turvotus oli kuitenkin jo ennenkuulumatonta, joten paniikissa aloitin elämäntaparemontin. Hah.. Sorry, tuo lauseelle en voi vieläkään olla nauramatta:)
Koska päättelin vain kasvaneeni tavalliseksi naiseksi, aloin tutkia ensin naisille tyypilliseen tapaan ruokien ja herkkujen etikettejä. Löytyihän niille kiloille loppupeleissä selitys kun tajusin yhden suklaabanaani-pakkauksen sisältävän päivän kalorimäärät. Mie olin jo pitkän aikaa vedellyt säännöllisesti puoli pakettia kerralla aina iltaisin, joten ihme vain ettei hanuri sen enempää ollut levinnyt.
Tieto lisäsi kuitenkin tässäkin tapauksessa tuskaa, sillä nyt kun suklaabanaanit menivät teoriassa "kiellettyjen listalle", aloin himoita niitä kahta kauheammin. Lopputuloksena söin niitä vähintään yhtä paljon, mutta nyt vain huonon omantunnon saattelemana.
Lopetin etikettien vahtaamisen ja otin tavoitteeksi nostattaa kuntoa ja karisuttaa jenkkikset vyötäröltä sillä niin sanotulla elämäntaparemontillani, joka ei ollut dieettiä ja treeniä nähnytkään, mutta oli ennenkaikkea miulle sellainen sopiva ja realistinen muutos. Tähän kuului salitreeniä 1-2 kertaa viikossa. Haluja oli kyllä enempi, mutta 1-2 oli kuitenkin sellainen realistinen mahdollisuus päästä hikoilemaan. Tämän lisäksi ostin kilon nilkakkeet, jotka sidoin aina kinttuihin töihin lähtiessä ja irrotin kotiin palatessa. Suosin myös ensikertaa vuosiin rappusia, joten hyötyliikuntaa tuli väkisinkin enempi. Kaiken lisäksi kun nuo nilkakkeet sai päivän päätteeksi poies, niin sitä suorastaan leijui. Jääkaapille..
Niin, sitten se dieetti puoli.. Välttelin roskaruokaa, vaikka sitä edelleen söinkin. Mutta ennen kaikkea, vähensin viikkoherkuttelin vain kahteen karkkipussiin. Muut nauroi väärällään kun mie kahmin karkkihyllyllä suklaarusinoita tai Missä X:jä ja sepustin samaan aikaan ottavani vain nämä, koska nyt alkoi dieetti.
Hullua kyllä, oma "kuntokuurini" toi tuloksia, jenkkikset katosi ja kuntokin nousi. Ei se huipussaan tietenkään vielä ollut, mutta parraimmillaan jaksoin juoksumatolla jo 40min putkeen, kun ennen vaadin tupakkitaukoa jo pari kerrosta liikkuessa rappusia. ALASPÄIN! Kesäksi sain vatsan taas littanaksi ja syksy menikin toisenlaisella kuurilla (viski ja suolatikut..), kunnes tiineys pääsi taas yllättää.
Vaikka tämä maha on jälleen vasta alkanut kasvamaan, odotan mie kovasti jo oman kropan puikkoihin pääsemistä. Ruokapuoli on terveellistynyt, mutta herkkupuoli on pysynyt samana. Kaiken lisäksi mie vannon että raskaus tarkoittaa tämän lapsen tarkkaa vanhemman ohjailua. Vaikka en olekkaan hulluja mielitekoja kokenut, ei ole tullut tarvetta syödä styroksia, nuolla kylppärin kaakeleita tai vedellä suolakurkkuja ketsupilla, niin silti. Riepu laittaa syömään, vaikka nälkäon jo selätetty ja ähkykin painaa. Näin on käynyt liian monta kertaa, että lopetan ruokailun, ja siinä juttelun/leffan lomassa yhtäkkiä huomaan potevani jo hirmu huonoa oloa. Syyksi paljastuu vieressä lojuva tyhjä pääsiäiskarkkipussi, tai pöydällä oleva tyhjä ranskispelti. Ja kaikesta mie muistan vain ensimmäisen kourallisen, jonka jälkeen nälkä oli taltutettu, mutta aivot automatiikalla vain jatkoivat käsien liikettä pöydältä ja pussista suoraan suuhun.
Vähän kuin unissaan syömistä.
Noniin, anyway. Olen silti jotain päättänyt tehdä toisinkin tällä kertaa. Kävin viikko sitten kokeilemassa salitaitoja mahan kera. Vähän emmin juoksumattoa, mutta koska sillä hetkellä elettiin mahatonta iltapäivää, uskaltauduin ja kykeninkin perustreenin vetämään moitteettomasti. Siitä ei silti mennyt kuin muutama hassu vuorokausi eteenpäin, kun maha turposi ja repi niin pirusti. pelkkä istuminenkin oli vaikiaa, joten seisominen ja kaupassakäynti oli melkoisen urakan takana. Lonkat muistutti myös olemassaolostaan, joten viikonloppuna läksin verestelemään muistoja vesijuoksualtaaseen. Sillä mie itseäni kuntoutuin viimeksi. 17 viikkoa, joka arkiaamu. Koska nuorimmainen valvotti minnuu jo alkuraskaudesta saakka, saatoin olla jo aamu 6lta jonottamassa uimahallin oven edessä sen aukeamista. Tunsin itseni vanhaksi, ja sillä hetkellä koin jotain sielujen sympatiaa niitä papparaisia kohtaan jotka roikkuvat pankkien ovissa jo puoli tuntia ennnen aukioloaikoja.
Normi uintikuntoutukseeni kuului 1-1,5h vesijuoksua, tunnin verran vapaata uimista ja verryttelyä, sekä puoli tuntia hierontasuihkuja ja saunomista. Koska valtaosa vesijuoksijoista oli kuudenkympin ja kuoleman välissä olevia vanhuksia, erotuin mie sieltä muunkin kuin punaisen tukan takia. Mummot eivät kuitenkaan ikärasisteja olleet, vaan äkkikös lukeuduin jo marttojen inside-klubiin.
Siinä kerrottiin toisille kuulumisia ja juoruja, aina viisi sekunttia kerrallaan. Tai sen verran, mitä meni aikaa juosta altaassa vastaan a olla hetki kohdakkain ennen kuin toinen oli ohitettu niin pitkälle ettei kehdannut enää perään huudella. Juttua jatkettiin aina kun seuraavan kerran osuttiin altaassa vastakkain, eli noin minuutin, puolentoista päästä. Näin saatiin yksi naapurin Selman flunssankin päivittely kestämään puolikin tuntia. Itselläni harvoin oli mitään asiaa, meillä ei ole naapureita, enkä ollut enää töissä tai nähnyt juuri ketään. Joten eloni perustui kotona olemiseen ja vesijuoksemiseen. Silti mie hymyilin ja pidin yllä pakollista päivittelyä, kuten niinkö? ihanko totta? älä! no voi että.. vai niin, ja onko näin?
Siihen vastasi aina disco-pallopäähine-mummu, ylimeikattu-mummu, hajuvesi-mummu ja mummu, joka kutsui minnuu Netaksi. Netta ei siis ole nimeni, mutta viiden oikaisun jälkeen en enää kehannut vaivata nimelläni ketään, joten kuljin siellä Nettana.
Paluu altaaseen oli osittain kotiin palaamisen veroista. Riepu ei tosin ollut ihan samaa mieltä, joten jouduin ensimmäisen treenini keskeyttämään kolmasti kusihädän takia. Silti, vaikka aloitus ei ollut paras mahdollinen, riitti se hälventämään lonkkakivut. Tällä kertaa meinaan piru vie pitää itteni paremmassa kunnossa! Vaikka se sitten tarkoittaisikin Netaksi ryhtymistä jälleen:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti