Luin eilen uutisista, että täällä on joku murtautunut taloon luottokortilla. Siis luottokortilla!
Vitsailuni soppakauhalla sisäänpyrkimisestä ei siis hirveästi valehdellut kertomaan tämän alueen ovien kunnosta. Olen kuullut että raha avaa ovia, mutta että noin kirjaimellisesti..
Ei juma. Nyt mie alan toden teolla hermoilemaan. Joku saa tulla asentamaan tuon oven ja äkkiä. Omiin timpurikykyihini en lähe näiden vuosien jälkeen luottamaan siten ettenkö lukittisi vain itseäni ulos. Mies oli jutellut naapurin papan kanssa että hommattaisiin sellainen koirakyltti tuohon navetan nurkkaan, sellainen mikä näkyisi jokaiselle joka tontille pyrkii. Ainua vain, että pelonsekaisen kunnioituksen sijaan se herättäisi lähinnä hupaisuutta jos "Täällä vartioimme me!"-tekstin alla olisi tarrat pienistä pampulapäistä. Ei kovin pelottavaa.
Toisaalta, sitten vain käytämme samaa metodia kuin vanhempai käyttivät 15v sitten hommatessaan koirakyltin murtovarkaita varten. Meillä oli silloin sellainen haliberni, josta ei vaan tekemälläkään saanut niin pelottavan näköistä ettäkö se olisi pelottanut sylilastakaan. Sitten joku keksi liimata viereen äkäisen dobermannin kuvan. Sehän riittää, että edes toinen kuvan koirista näkyy tontilla, ei kai kukaan ole niin tyhmä ettäkö ottaisi sitä riskiä, että kuvan dobermanni vartioisikin sisältä käsin:)?
Tähän ehkä olisi auttanut myös liiketunnistimella toimiva ääninauha josta kuuluisi veren himoisen koiran räksytystä, Äitini oli tätä joskus yrittänyt imitoida kun näki unta sisään pyrkivästä murtovarkaasta ja rakas luttanamme haliberni pysyikin vain hiljaa ja vartoi makupalaa öiseltä vrailijalta. Äitini oli alkanut sitten imitoimaan tuota kuvan dobermannia tarkoituksenaan karkoittaa sisään tunkeutuja.
Sinä yönä isäni heräsi koiran ulvontaan. Valitettavasti se vain kuului hänen vaimostaan...
Kohta pitäisi lähtä hakemaan koululaisia kotiin. Huomasimme pari viikkoa sitten, että perheemme koko on ylittänyt autojemme koon. Hetki jolloin luovuimme vanistamme, alkaa melkein kaduttaa. Ehdimme jo niin tottua siihen, että vanhempien lasten huitelevan jo omilla kyydeillä, mahduimme niin sanotulla viikonloppu-poppoolla kaikki samaan autoon. Nyt kun lpsikatras kasvoi yhdellä, onkin arpominen kuka jää kyydistä tai kuka mennee kenenkin syliin. Sillä peru henkilöauto ei vedäkkään enää niin herkästi kahta aikuista ja neljää lasta. Huokaus..
Täytynee hommata peräkärry tai kattopaikka yhdelle matkustajista:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti