Kuutamolla

Tai kujalla. Ihan pihalla. Ulalla.
Miten vain.

Sillai sitä on nyt oltu. Voisin melkeimpä vannoa, että äitiys on verrattavissa jonkinsortin jakomielitautisuuteen, kun ensin sitä on kuristamassa itteään kaulakorusta ovenkahvaan, ja seuraavalla hetkellä sitä nuuskuttaa vauvan tukkaa ja miettii että kuinka sitä on koskaan osannutkaan elää ilman sitä.
Äitini selventävin sanoin; "se nyt vaan on luonnotonta, että joku toinen säännöstelee siun vireysrytmisi."  Mikä pitää ihan juuri paikkansa. Koska jostain kumman syystä' Riepu on monasti sitä mieltä, että yöaika on seurusteluhetkiin se oivallisin, on miun vaikea olla asiasta samaa mieltä, kun väsymykseltäni en saa silmiä senkään vertaa auki että näkisin osua tuttipullolla suuhun. Onko mikään ihme, että meillä pyörii liki päivittäin peitot ja liinavaatteet pesussa;)?

Ihan en ole varma että mistä ne energiapiikit sitten oikein kumpuavat. Kai senkin on pakko olla jotain hormonaalista, kun vielä hetki sitten kaupan pihassa vittua ja perkelettä huudettua ja rattaita potkiessa takakontin luukusta väkisin sisään, sitä yhtäkkiä löytää itsensä sitten kuitenkin iloiselta lenkiltä samaisten läjään potkittujen rattaiden kera. Kumpikaan ei liene ääripäistään se paras mahdollinen, sillä rattaiden konttiinmahduttamis-raivossa olin varma että onnistuin repäisemään muutaman kiinnikkeen leikkuuhaavasta auki riehuessani kuin paviaani, ja sitten se elämä-on-ihanaa!-lenkkini, joka venähti kaikessa euforiassaan suunnitellusta parista kilometristä 7,5km mittaiseksi, rampautti sekin seuraavaksi vuorokaudeksi.

Koska rahatilanteen vuoksi olen joutunut luopumaan suklaabanaaneista ja muista herkuista, eikä syömään tunnu oikein ehtiävän, kun haarukan päästessä likellekkin suuta, alkaa pienimmäinen protestoimaan, on tästä seurannut tahaton (mutta niin tervetullut) hoikistuminen.
Tähän mennessä siis kiloja huvennyt 11, eikä lähtöpainoonkaan ole enää kuin vaivaiset viisi. Minnuu ei hirveästi haittaisi nuo jäljelle jääneet kilot, mutta kun rahaa ei ole herkkujen lisäksi uusia vaatekaappiakaan. Ja vaikka kivasti on tähän mennessä  pärjännyt hamosilla, niin pakkasten ennemin tai myöhemmin iskiessä, olisi kiva saada kiskottua jalkaan muutkin kuin ne koirien  raiskaamat verkkarit.

Onneksi valoa näkyy tämänkin pikkuisen tunnelin päässä, ja tänään posti  antoi aihetta hymyyn.
Vuodessa kun on kaksi päivää, jolloin on mahdollista olla iloinen veronmaksaja. Tämä oli toinen niistä.  Ja se toinen on sitten joulukuun alussa:)  Sitä vielä enemmän odottaessa.

Wait a minute... Taisin saada kuin saadakkin Riepuliinan unten maille:D! Nyt on mahdollisesti tunti omaa aikaa, korkeintaan puolitoista, ja pitäisi keksiä kuinka käyttää se tehokkaasti. Käynkö suihkussa ja syönkö iltapalan telkkarin ääressä, vai kaadunko sänkyyn nukkumaan?

Tai sitten yhdistän nämä kaikki säästääkseni aikaa, ja syön omenan suihkussa ja nukahdan telkkarin ääreen:)
Sounds like plan!