Meillä ollaan unipöllöjä kun herätään, pienin saattaa siinä vähän ikkasta ennenkuin saa masun täyteen mammuskaa. Sitten hyppytetään jotta saadaa rupsu ja röpsy poies ettei tule masu pipiksi. Myös vaipan vaihdon yhteydessä katotaan onko pyppyyn tullut pipiä märästä vaipasta. Illan tullen lämmitetään taas pullollinen mammuskaa ja varmistetaan ettei se ole liian poppaa. Muuten on taas pipivaara suukissa.
Liian ahnas syöminen saattaa valuttaa mamman myös nenukkiin, ja siitä seuraa ätsyh.
Jos ikku vie mahdollisuuden ruveta aa-aa nätisti eikä nyhrykään auta, otetaan vauva sykkyseen ja ruvetaan yhdessä paupau.
Selkeää, eikö:)?
Tämä kaikki kun vielä lässytetään lapselle Nylon Beatin kaltaisella nasaaliäänellä, on suoranainen ihme, että nämäkin ihmisenalut koskaan oppivat puhumaan selkeää suomen kieltä. Moni vetoaa siihen, että kieli on keksitty helpottamaan lapsen ymmärtämistä, vaikka mokoma siansaksa saa aikuisetkin hämmentymään. Faktahan kuitenkin on se, että lapset keksivät kyllä korvaavat nimitykset niille asioille, joiden lausuminen tuottaa ongelmia (esikon mielestä "tirli" oli paljon helpompi kuin "hattu", joten meillä puettiin aina sellainen ulos päähän...) ja suurin osa näistä piipappalupa-kielen sanoista on fiksujen aikuisten keksimiä.
Voisi vaikka vannoa että nykyaikuiset ovat pehmentäneet päänsä katsomalla lapsena liiaksi Barbapapaa:)
 |
| Blanco-Suomi sanakirjan mukaan tämä on sitä kun ollaan "paupau". |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti