Kävin tänään neuvolassa ensimmäisen kerran. Sain ison pinkan papereita siitä mitä saan ja mitä en saa syödä. En tiedä onko suosituksia tullut kuluneen neljän vuoden aikana lisää, vai kuinka miusta tuntuu kuin tiineet olisi lyöty samaan kastiin vakavasti sairaiden kanssa, ikään kuin mitään ei saisi syödä tai juoda. Hitto, neuvolatäti vieläpä kehoitti hakemaan monivitamiinivalmisteita, kun taas saamani nivaska kielsi minnuu niitä nauttimasta.
Miten lie entisaikaan on lapsia tehty, kun ei ollut muuta ruokaa kuin liukkaiden kivien jäkälät ja poronpaska. Silloin lapsetkin synnytettiin heinätöiden ohessa pikaisesti navetan takana ja tenavat otettiin samoihin peltotöihin mukaan heti kun oppivat hengittämään omin avuin. Viikatteella pätkittiin napanuorat ja ratamonlehtiä tungettiin korviin jos vähän kohtua korvensi. Nykyään raskaana oleminen on suurta tiedettä ja jokainen hengenvetokin on vaaraksi lapselle.
Lienkö jälleen huono äiti jos nakkaan kieltonivaskan roskiin ja syön omantunnon ja maalaisjärjen mukaan? Alkoholi on poissuljettu (joskin ehdin jo hätäpäissäni hakea Ruotsista saakka alkoholitonta siideriä, vain huomatakseni hytissä ostaneeni pirun kallista omenamehua...) kokonaan, tupakkaakin oon saanut vähennettyä vähintään viidesosaan siitä mitä poltin (parempi oisi päästä tässäkin nollille, mutta startti on parempi kuin ei mitään.) joten oikeilla reiteillä ollaan.
Punnitus aiheutti ensin pientä ahdistusta, kunnes huojensin mieltäni muistamalla, että kahden ja puolen kilon painonnousu viikolla 9 ei ole paha, josko viimeksi olin tässä vaiheessa jo liki seitsemän kiloa turvonnut. Sisäinen nauruni tosin väistyi melko nopeasti muistettuani viimeksi lähtöpainoni olleen kymmenen kiloa pienempi. Näin ollen olen jo isompi kuin viimeksi! Purin tuntojani töissä, jossa lohduttaen kysyttiin, joko nilkkani olivat turvonneet. Ei sentäs. Viimeksi kun turvotus ei jäänyt pelkästään nilkkoihin, vaan jalkaani mahtuivat kokonaisuudessaan enää varvassandaalit, illalla eivät enää nekään. Thank God it was summertime! Sama siunaus tulee olemaan miulla nytkin. Mitä isommaksi käyn ja mitä vähemmän miulle sopii enää päälle, niin sitä vähemmän vaatetta ees tarvitten. Pahimmassa tapauksessa mie siis lojun riippukeinussa alastomana valaana viimeiset kaksi kuukautta, ja kiitän jälleen luojaa siitä, ettei meillä ole naapureita.
No, vielä ei ulos näy muuta kuin krapulamaisesti tutiseva ja yökkivä eukko, joten nautitaan nyt tästä hetkestä. Tänään tosin töissä taas nostellessani sänkyjä sain tasasin väliajoin sormiini räkäklimppejä. Petareista paljastui myös joka kerta ikäviä yllätyksiä. En suurin surminkaan halua lähteä erottelemaan eritteiden alkulähteitä, mutta sellaiseen käden sattuessa kohdille alkoi aina välittömästi oksetuttaa. Ja vaikka kuinka yritin hissukseen kakoa, niin kyseinen hotelli ei liene panostanut äänieristyksiin kovinkaan, sillä kollegoiden nauru naapurihuoneista paljasti kaikkien kuulevan koska mie
pääsin jälleen kosketuksiin ventovieraiden ruumiintuotosten kanssa.
Hitto musta on tullut heikko. En mie niistä koskaan aiemmin oksennellu vaikka ne aina etoikin.
Tänään myös toiseksi nuorimmainen koira on päättänyt ilostuttaa meitä metaanikaasuilla. Josko koiriemme lempinimet (yhdet niistä!) ovat Pöh-Pöh, Kus-Kus, Shit-Shit ja Kiss-Kiss, niin kenenköhän luulet meitä savustaneen:)? Rakas lentävä russelimme, paskakasojen kuningas Rämpylä on mahdollisesti käynyt vaivihkaa syömässä tekemääni sekametelisoppaa, sillä tuo mätänee sisältä käsin. Väittäisin jopa ettei yksikään elävä voi moista hajua saada aikaan, mutta niin vain tuo tekee. Sitten se vaivihkaa kulkee ympäri kämppää ja tuhauttelee hissukseen joka toisella askeleella hajustaen koko kämpän. Tällä kertaa sitä näkyy itteäänkin nolottavan vähän, jopa enemmän kuin silloin, kuin se meidän kaikkien hämmästykseksi rupesi paskomaan kirkkaanvihreää paskaa. Enkä puhu mistään yrtinvihreästä, vaan ihan kirkkaanvihreästä. Sellaisesta kuin muoviautot on lapsilla tai kumisaappaat pojilla. Oikein räikyvän vihreää. Lopulta vihreän skeidan vaihe päättyi kun löysimme tämän vihreiden vahaliitujen piilopaikan. Vain koira yksin tietää miksi juuri vihreät maistuivat parhailta.
Tulipahan samalla testanneeksi miten piristäisi koirapuistojen ilmettä. Miettikää nyt! Ei enää tylsiä paskanruskeita läjiä, vaan iloisen pinkkejä ja violetteja ja sateenkaarenkirjavia miinoja. Sitten niitä ei ehkä tarttisi keräilläkkään, sen kun antaisi maatua vain nauttia värikirjosta:)
Nyt tämä mamma lähtee suihkuun. Tällä haavaa se taitaa olla ainut huone, joka ei haise paskalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti