Niin vain meni viime viikonloppu sitten panikoidessa tikkujen kera. Maanantaina olin heti ensimmäiseksi suksinut Mehiläiseen hakemaan kolmatta varmistusta ja toteamaan, että hoitohenkilökunnan asiakaspalveluudessa ollessa puutteita, onnistutaan tyrmäämään moni pieni kipinä.
Ensimmäiseksi yrmeä nainen totesi ettei työterveyshuolto kata ultraa, ja hei, eihän raskauden varmistaminen heidän heiniä edes ole. Mahdollisimman ystävällisesti yritin sitten selventää, että mikäli työntekijän työ koostuu nimenomaan torjunta-aineiden kanssa työskentelystä ja työntekijä liittyykin itse myrkkyjensä riskiryhmään, niin silloin asia mielestäni kuuluu työterveydenhuoltoon. Ja hei, työterveyshuollon ensimmäinen tehtävä on nimenomaan varmistaa työntekijän terveydentila ja onko tämä enää kykeneväinen kyseiseen työhön.
Näin siis astuin heti kättelyssä Rouva Yrmyn varpaille, ja alkoi välitön saarna siitä, miten paskat on jo housussa ja maito maahan kaatunut ja mitä näitä nyt on... Mikäli olen työtäni käytännössä harjoittanut jo raskauden ensimmäiset viikot, niin altistus on jo tapahtunut ja sitten ultrassa vasta voidaan laskea että montako raajaa sieltä löytyy. Shit happens ja sillai.
Mie puhkesin välittömästi itkuun, ja Yrmy alkoi katua sanojaan. Ehkä hän nyt vähän liioitteli ja tuskin mitään peruuttamatonta on vielä tapahtunut. Oisi se jo kesken mennyt mikäli sikiö oisi jo itteensä myrkyt imassu.
Rauhoittelu ei hirmusesti mieltäni enää parantanut, vaan kolmannen varmistuksen päätteeksi sulkeuduin autoon itkemään pariksi tunniksi.
Saatuani lopulta itseni läjään, ajoin konttorille ilmoittamaan uutiset. Marssin siis työnjohtajien pöydän äärelle, ja ilmoitin ykskantaan etten voikkaan lähtä tällä viikolla yövuoroon. Taikka jatkossakaan. Ja itseasiassa mun pittää jättää kaikki ruiskutukset toviksi poies.
Katse ei noussut koneen ääreltä kummaltakaan poies, kun toinen pienen hiljaisuuden jälkeen tenttasi yövuoron toistamisen peruuttamisen helvetin hyvää syytä.
Joku siinä äänensävyssä sai miulla niin karvat pystyyn, että jos vain oisin ollut vitsailutuulella, olisin käyttänyt kulunutta fraasia "Im pregnant. And it´s yours!"
Mutta jostain syystä jälkikasvun todenperäisyyden heittäminen toiselle on periaatteeni vastaista. Vitseissäkin. Enkä ehkä vitsilläkään lähtisi jakamaan geeniperimääni ihan kenen vain kanssa.
Anyway, tiineydestäni ilmoittaminen sai jo itsessään niin kiusallisen hiljaisuuden aikaan, että pystyi kuulemaan helvetin porttien ruosteisten saranoiden nitisevän. Lopulta seurasi kaksi ilmeetöntä tuijotusta, puolen minuutin viiveellä, sekä kaksi samaan aikaan todettua ja toisista poikkeavaa reagointia. "Onneksi olkoon" ja "Se taitaa sitten olla työsuhteen purku."
Jotten olisi päästänyt ilmoille koko viikonloppuna patoutunutta tunnekuohua ja läiskiny työuraani nyrkin mentävää seulaa, hipsin kertomaan asiani korkeammalle taholle ja tyytymään alemman johdon kiroamisen helvettiin.
Ylempi johto suhtautui asiaan huomattamasti rennommin, joskin kaikille nousi kysymysmerkiksi mieleen se oleellisin jatkokysymys; että mitähän hemmettiä mie nyt sitten voin tehdä?
Kuluneet päiväton menneetkin aika pitkälti ihmetellessä.
Mehiläisestä on soitettu neljä-viisi kertaa perään. Olen käynyt ylimääräsissä labroissaja vienyt käyttöturvatiedotteet käytössä olleista torjunta-aineista. Teknisen päällikön kanssa sovittiin ensin, että voisin vielä toistaiseksi tehdä perus rotta/hiiri-torjuntoja, kunhan suojista huolehdittaisiin, mutta sitten Mehiläinen totesi nimenomaan rotanmyrkyt sikiötoksisiksi ja tekninen päällikkö alkoi pelätä biologistakin vaaraa myyräkuumeen muodossa. Toistaiseksi siis voinen tehdä enää torakkatorjuntoja ja faaraomuurahaissyötityksiä. Ja perus lutikkatarkit, narkkitarkit, kuumennuskeikat, laatutarkit ja hygitestit... Ylempi johto vaan tahtoisi miut samointein pois kentältä toimistohommiin. Mie tiedän että toimistolle tie kutsuu viimeistään silloin kun maha alkaa näkyä, mutta koska vielä ei näy edes pierua, haluan olla viimeiseen saakka kentällä. Se, että mitä nuo lopulta antavat tehdä ja mitä ei...huoh.. Sen sitten lopulta näkee. Toistaiseksi olen ennakkotapaus ja esimerkki siitä, miten kaikki heittää häränpyllyä, kun myrkyttäjä tulee tiineeksi.
Kai mie otan vain yhdeksäksi kuukaudeksi takapakkia ja aloitan torjunnat "kevyellä menetelmällä", kuten silloin, kun taloon tullessani sain ensitöikseni lokerooni firman logolla varustetun kärpäslätkän:D
Blanco, paukkuvatsa ja kärpäslätkä. Sehän kuulostaa hyvälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti