Valvominen on taitolaji

Tere! Koska nukkatukkamme kärsii näkymättömistä kulmakarvoista, tarvii sen ilmeillä ja huudella kaksinverroin kovempaa jotta sen mieliala tulisi kaikkien tietoon.
Viime aikoina tuo on saanut lisänimekseen "Intokiljuja", koska oikein kovin jostain innostuessaan, ilmoille parahtaa eksoottiselta linnulta kuuluva kiljahdus.
Kommunikointia myös tapahtuu kummastakin päästä, monasti jopa samaan aikaan.
Kaikista vilkkainta keskustelu on kuitenkin iltasella.  Riepu siis toteuttaa maha-aikaista vuorokausirytmiään, jossa tuo heräsi vasta 5 tuntia miun jälkeeni ja virkistyi vasta illalla mun siirtyessä vaakatasoon.  Bileet mahassa jatkuivat liki aina aamuyölle, ja niin se jatkuu tänäkin päivänä.  Ei siis mahassa. Mutta hyvin likellä silti.

Kun kahdeksan aikoihin laitan esikon nukkumaan, alkaa nuorimmainen vasta virkistyä. Se jokeltelee, ähkii ja kiljuu riemusta. Vilkuttaa ja huitoo, pieree ja kikattelee. Sen kanssa seurustellaan kunnes väsy voittaa.  Tämä neiti vain toimii pikalatauksella, ja vartin välikuolemien jälkeen virtaa riittää taas pariksi kolmeksi tunniksi eteenpäin.  Valitettavasti siinä vaiheessa kun tuolla alkaa silmäluomet lupsua, on jo puolenyön, ja kun vihdoin luulen saaneeni rakkauden ruttusen yöunille, tuo räväyttää silmänsä apposen auki jälleen kymmenen minuutin kuluttua.  Bileet jatkukoon, sillä virtaa on taas pariksi tunniksi eteenpäin!

Kaikilla muilla paitsi äidillä.

Olen yrittänyt alkuillasta valvottamista, ja tuon väsyttämistä oikein huippuunsa. Mutta vaikka uni tulisi kesken jumppaamisen, niin pikalatauksen jäliltä on edessäni jälleen riemusta kiljuva kolmikuinen. Olen yrittänyt myös koko illan rauhoittamista, mutta koska Riepuparka on seurallisimmillaan juuri silloin, on se sydäntäraastavaa olla noteeraamatta tuon päivän jutustelulle.  Sitäpaitsi vastaamattomuus aiheuttaa meidän intokiljujassa vain suuttumuksen. Joten kyllä, mielummin kuuntelen iloista jokeltelua kuin raivopäistä kiukkuamista.


Reilu viikko sitten siskoni synnytti pojan (jolla on oikea nenä.  Ei siis vauvan nykerönenää tai sellaista pottumaista nököä mikä niillä normaalisti on, vaan ihan oikean näköinen nenä.) ja mie raivasin tieni Jorviin. Jorvin sairaalan parkkipaikka toi mieleen viidakon lait, joten etsiessäni lopulta parkkipaikkaa liki yhtä pitkän ajan kuin koko matka kesti ajaa täältä Jumalan selän takaa Jorviin, sain sen viimein taiteltua postimerkin kokoiseen väliin.
Pienessä paikassa toki isot ongelmat. Sain kun sainkin perseeni kyllä taiteltua ulos autosta, mutta vauvan saaminen takapenkiltä koppansa kera vaati pientä taiteilua ja naapuri auton peilin vääntöä.  Rattaita en voinut haaveillakkaan takakontista, joten jouduin kantamaan tuota painolastia pitkin parkkialuetta.  Aina päästessäni pääoville, huomasin unohtaneeni jotain autoon. Ensin jäi kamera, sitten kortti, lopulta parkkilippu (joka oli jonkun toisen maksama, mutta automaattiin unohtama).  Kun sitten kolmannella kerralla pääsin onnistuneesti sisälle ja hilattua itteni synnyttäneiden osastolle seitsemänteen kerrokseen, ei pääni enää taipunutkaan.

Voi jumi mikä jumi! Kotona vedin lihasrelaxanttia ja kasisatasta buranaa, mutta aamulla oli pakko soittaa itkien äidille. Pää ei noussut tyynyltä, pissatti ja vauva itki pinnasängyssä, mutta niska ei kantanut kaalia ja kyljen kääntäminenkin tuntui kuin kuolema kohtaisi.  Äitini sitten tuli avuksi. Mie sain ensiavussa piikkiä persuuksiin parikin kappaletta, ja iltaa kohden pää alkoi pyörimään. Aamulla itku tuli silti taas. Yön aikana jumi oli samanmoinen. Ja vaikka sitä helkutin buranaa on syöty kohta purkillinen ja relaxantteja otettu enemmän kuin laki sallii, niin aina aamun tullen niskat on retkahtaneet.  Ei auta kauratyynyt, ei kuumat suihkut, venyttelyt, hieromiset... Huoh.
Tähän yhdistettynä Rievun iltajoikaaminen ja puoli kolmeen saakka valvomiset tuovat kieltämättä oman pikanttisen lisämakunsa tähän elämään.

Odotan kovin kovin firman pikkujouluja, joihin pääsen nauttimaan lapsetonta iltaa. En oikein tiedä pitäisikö tässä alkaa pikkuhiljaa kasvattamaan sietokykyä alkoholiin, sillä tarkoituksena ei todellakaan ole nuupahtaa ensi tekijöissä:) Toisaalta, huono viinapää varsinkin vuoden kuivan kauden jälkeen tulee juojalle halvaksi. Kolmelle siiderille tosin tulee hintaa jos taksi verottaa kaheksan kymppiä yhteen suuntaan. Mutta ehkä mie onnistun vielä kehittämään jonkun halvemman kyytipelin aamuyöllä kotia. Vaikka liftaamalla.

Tai sitten ei:)