Tai ei ihan. Ahdistus ainakin.
Eilen tokaisin miehelleni jo aamusta että nyt on kuulkaas samanlainen olotila kuin mitä esikosta oli viimesenä vuorokautena. Sellainen selittämätön ryyty ja haluttomuus tehdä mitään. Mikä siis sinänsä saa miut sairaan näköiseksikin kun on tottunut käyttää koko tiineysenergian 110%sti puuhasteluun. Nyt vain ähisin, puhisin, torkuin ja puuskutin. Harjoitussupistukset (tai kuten äitini niitä kutsuu; mietintäsupistukset...) eivät antaneet rauhaa. Alkuillasta kuuden aikaan supistukset siirtyi aaltoilemaan selän puolelle ja viihtyikin siellä myöhään aamuyöhön.
Mie olin nostanut valmiiksi esiin vauhtikassin, vauvalaukun ja esikon hätäkassin. Taksin numerot oli esillä ja esikon hakijakin varattu. Puoli yötä vaeltelin levottomana ja turvotuksesta vittuuntuneena (kummatkin jalat keränneet jo ihoon halkeamia turvotuksesta...) kunnes olo helpotti sen verran että kärsin mennä nukkumaan koiranunta.
Aamulla jomotus selkään palasi takaisin, joskaan ei niin sykkivänä. Neuvolassa kävin itseäni näytätyttämässä, mutta tohtorille ei saanut aikaa ennen torstaita. Kehoitettiin melko herkästi ottamaan yhteyttä synnärille, mikäli tilanne jatkuu, jotta ehtivät siellä päättää lähettävätkö miut vielä Helsinkiin vaiko eivät. Alle 35 raskausviikon kestäneitä tiineyssynnytyksiä kun ei kuulemma omalla synnärilläni pääsääntöisesti hoideta. Mutta tiedä nyt häntä. Aika senkin näyttää.
Kävin sitten puntarillakin joka näytti toteen sen mitä pahoin epäilinkin; kiitos kesäisen nesteturvotuksen, olen kerännyt nahkaani nestettä huikeat 5kg parissa viikossa. Onkos se nyt ihmekkään jollei sormet taivu tai jalat mahdu lipokkaisiin??
Mietinpä vain, voiko sormiin tulla raskausarpia?
Ja olisiko sittenkään niin kamalaa jos Riepu tulisi pihalle jo nyt? Alkaa meinaan olotila olla melko ahdas ja valitusherkkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti