Juhannusleski

Mies läksi eilen juhannuskisareissulle. Mie jättäydyin nuorimman kera varsin suosiolla niin kisaleskeksi kuin juhannusleskeksi. Ensinnäkään, vaikka tohtorin mukaan  en olekkaan vielä jakaantumassa (onhan se kiva tietää, ettei sitä  kulje kadulla rönttönen levällään, mutta se ei silti poissulje tunnetta, että lapsi saattaa vahingossa pudota mahasta,  vaikkapa siihen kaupan kassalle) ja että kipeät supistuksetkin on OK.  Eihän kukaan yhdestä sellaisesta lähde synnyttämään (last time I  did!!).
Pitäydyn silti suunnitelmassani ja yövyn ainoastaan synnärin pihalla mikäli kotoota poistun. Toisekseen, täälläkin koettiin pari päivää sitten lumisade, enkä mie todellakaan meinaa seistä varikolla  räntäsateessa vuorokautta ympäri:D Vaatetusongelmakin tuli konkreettiseksi juuri tuona lumisena päivänä kun tajusin ettei turvonneita kyrsiä saa pujotettua mihinkään muuhun jalkineisiin kuin  varvassandaaleihin. Lumessa kahlailu flipflopeissa ja mekossa (ei mahdu housut!!) näyttäisi perin hullulta, joten saksin viimeiset ehjät legginsit jalkaani hameen seuraksi ja jouduin purkamaan kangastossuista kengännauhat jotta sain ne survottua jalkaan. Vähän pelkäsin että  varpaista loppuu verenkierto ennen perillepääsyä, mutta auton lattialla kulki varuilta ne pirun lipokkaat silti;)


Illan tullen sitten kun sain tytönkin nukkumaan, ajattelin ottaa kaiken irti siitä rikkumattomasta rauhasta mikä talossa vallitsi. Just By me! Nyt sitten tekisin mitä huvittaa!
Joten.. öh... noh.. Menin sitten toistamiseen kuumaan suihkuun tunnin sisään, söin itseni ähkyyn mansikoilla ja vesimeloonilla ja katselin Bonesin ensimmäistä tuotantokautta.
Miulle valkeni hyvin nopiasti, että elämäni olisikin pirun tylsää ilman ympärillä tapahtuvaa hälinää, lapsia ja palmupäisiä koiria ja tapaturma-alttiita ihmisiä. Että loppujen lopuksi  se,  millä repäsin itseäni arjesta tovissa yksinäisyyttä, ei ollut mitään sellaista, mitä en olisi voinut tehdä muutoinkin. Paitsi se mansikoilla ahmiminen, siinä olisi ollut jokunen muukin suu ojossa.




Joskus olen hypoteettisesti miettinyt miltä tuntuu asua yksin. Olla vastuussa vain ja ainoastaan  itsestään. Itse kun olen virallisesti asunut yksin peräti vuorokauden, ja senkin ajan majotutin itseäni tuoreessa anoppilassa. Nyt mietittynä, on ehkä ollut tarkoituskin, etten ole sitä koskaan kokenut. Olisin saattanut vaikkapa suihkutella itsestäni orvaskedet poies, tai kuolla mansikkakuumeeseen:D


No mutta, ei tämä silti paskempia juhannuksia ole. Muistan erään jussin jonka kulutin yksin koirani kanssa siivoten kämppää lattiasta kattoon. Silloin elämäni oli melko hajallaan ja sotkua alusta loppuun, joten kompensoin sitä kaikkea puunaamalla ulkoista huushollia kuin hullu. Imuroinkin parhaimmillaan viidesti päivässä,  joten tarkkaan en muista olisiko silloinen ukko karannut ryyppyreissulleen juuri sen vuoksi, vai siivosinko itse juuri tuon reissun vuoksi;) Lopputuloksena oli kuitenkin saakelin puhdas kämppä, hermoromahdukseen saakka imuria kuunnellut koira ja yksi hikipäinen juhannusleski. Nice:)






Kun en parempaakaan tekemistä keksinyt, päätin todistaa väitteeni, ettei tämä maha näy takaapäin. Yritin liittää oheen kuvan todisteeksi, mutten onnistunut. Parempaa tuuria ensikerralla.  Pöh.




Koin muuten eilen sanoinkuvaamattoman erikoisen tilanteen esikon 4-vuotisneuvolassa lääkärin kanssa. Olen aina saanut kehuja siitä, miten likka on niin näppärä ja oma-alotteinen. Omatoiminen ja  osaava. Ikäistään edellä muutamissa asioissa. Ja mie olen ollut ylpeä tottakai. Onhan se aina ollut huikeaa seurata oman geeniperimänsä oppimista ja  osaamista, kannustaa tätä ja seurata onnistumisia. Lohduttaa kun kaikki ei  oppivan lapsen mieleiseksi menekkään.
Ensimmäistä kertaa joku sai miut kuitenkin  potemaan huonoa  omaatuntoa jälkikasvun osaamisesta ja oma-alotteellisuudesta. Koko tunnin ajan miulle kierrellen kaarrellen täsmennettiin, että olenkohan mahdollisesti luonut ylisuoriutujan, joka osaa niin paljon PAKOSTA, koska vanhempina pääsemme silloin helpommalla kun lapsi kasvattaa itse itsensä. Että ehkäpä tyttö ei ole tulisielu vain luonteeltaan, vaan koska on stressaantunut suorituspaineista, joita myö hälle luomme, koska emme anna hänen olla lapsi. Myös päivähoitopaikka tulisi mahdollisesti vaihtaa, koska kahden hoitokaverin siirtyessä eskariin, meidän likka jää porukan vanhimmaksi. Hänhän todennäköisesti kärsii siitä, että jotuu myös hoidossa ohjaamaan leikkejä, eikä saa itse olla muiden opastettavana ja ohjattavana.


Niin vain menin hämmennyksestä täysin sanattomaksi, enkä lopputuntiin saanutkaan sanaa suustani. Kotipihallla parahdin itkuun, mikä oli tietysti hassua, olihan lastani juuri kehuttu osaavaksi ja taitavaksi. Iltaa kohden en osannut enää kuin nauraa asialle. Että  kyllähän on meidän lapsilla kurjaa, kävelynkin joutuvat oppimaan vaan kun eivät muuten saa ruokaa jääkaapista;)  Olisi vain pitänyt rajoittaa toisen oppimishalua. Kieltää ettei pue itse, ettei askartele viisivuotiaan tasolla, ettei vain hyödynnä mielikuvitustaan.


Onneksi olen pilannut holtittomalla kasvatuksellani vain yhden ihmisalun, voinenkin vannoa, että Riepua syötän kädestä suuhun ja pyyhin perseen aina tämän täyttäessä kolmekymmentä, jonka jälkeen tämän puoliso voi jatkaa hommia;)