Vähiin käy ennen kuin loppuu

Ajattelin, että heikkouteni tulisi olemaan töissä pysymisessä fyysinen kunto. Mutta josko viimeksi näillä viikoilla olin jo parikin viikkoa ollut lopullisesti pois töistä mahdottoman liikkumisen ja suurien kipujen vuoksi, sekä kuntoutukseni aloittanut, tunnen itseni siihen verrattaen melko vetreäksi nyt. Tai noh...
Navigaattoria on vaikea auton tuulilasilta näpyttää  kun maha ottaa kiinni rattiin, happi tuntuu loppuvan jo kymmenen rappusaskelman jälkeen, syömisen jälkeen ähky lyö hien pintaan  ja viikon luontoääniä tulee suusta päivittäin. Silti, tällä viikolla on nosteltu ja käännelty parisen sataa sänkyä, kyykitty ja kumarreltu ja konttailtu saman verran per päivä ja edelleen olen yhtenä kappaleena!
Siltikin, tuli mitta täyteen. Kiitos töissä alati pahenevien ristiriitaisten ohjeiden ja käskyjen viidakon.
Maanantaina paloi pinna niin totaalisesti,  kun huutia tuli siitä,että olen 2kk hoitanut asiakasta, joka ei ole omani.  Hmmm.. Ottaen huomioon, että miun koko piirini siirrettiin poies raskauduttuani, viralllisesti MIKÄÄN ei ole enää oma asiakkaani. Toisekseen, se raivostuttavin  asia oli se, että kyseinen henkilö oli itse 2kk sitten käskenyt miun ottaa kyseisen asiakkaan hoidettavakseni. Ja nyt niin toteltuani sain kurat niskaan.
Kun samaa soppaa hämmentää kolme ihmistä, joista jokainen antaa eri ohjeet ja kumoavat voiroinperään toinen toistensa käskyjä, on vaikea päättää ketä pitäisi totella. Lopputuloshan on kuitenkin sama, eli teet mitä hyvänsä, huutia tulee jostain suunnasta.
Parhaimmillaan samasta  asiasta on tullut käskyjä kolmin kappalein jo saman päivän aikana.  Kun yksi  käskee ajamaan tietyn seuran asiakkaat ryppäänä kaikki kiiren vilkkaa,  toinen tulee ja kieltää ehdottomasti menemästä kyseisiin kohteisiin.  Kolmas saapuu perässä ja käskee kentälle, "aja vaan, mutta tee se salassa!".
What a  hell??
Keltä mie sen sitten salaan? Siltä toiselta käskyttäjältäkö? Entä kun ensimmäinen ja toinen sattuvat samaan aikaan kysymään mitä olen tehnyt? Kiellänkö vai myönnänkö siinä tapauksessa?
Yksi käskee aikatauluttamaan tarkistuksen kohteeseen joka on juuri tehty. Koska  kukaan ei tehnyt heille  kuuluvia asukasilmoituksia,  tein ne itse, hyväksytin, tarjouduin jopa kirjaamaan päivämäärät heidän kalenteriinsa,  ja viikon kuluttua  vastaanotan tiedon siitä, että homma on peruttu toisen käskystä, ja miun tehtävänä on vastata peruutusten laputtamisesta. Sitten ihmetellään miksi miun pittää samat hommat tehdä  kahdesti, ja turhaan.
Motkotuksia on myös tullut siitä, että keikalle, joka miulle oli annettu yksin tehtäväksi,  olikin tulossa toinenkin, joka oli saanut käskyn toisaalta. Enkö mie sitten osaa mitään tehdä yksinkään? Ja keikat, joissa aina pitäisi olla pari, olen saanut huutia, ettäolen sen parin sinne järjestänyt. Eritoten jos siitä on ylemmänkin tahon kanssa sovittu.  Olen silloin ylittänyt valtuuteni  ja astunut heidän varpailleen, ja loppuviikko kostetaan siten, että heidän kauttaan hoidetut apuparit  on samojen henkilöiden  toimesta käsketty toisaalle aamu-, ja iltapäiviksi. Näin ollen olen sitten kuitenkin yksin ollut tekemässä tarkkeja, joka on pitänyt olla kahden teknikon hommaa.

Näitä on niin paljon, ettei vuosi riittäisi niiden ylöskirjaamiseen, mutta nyt mentiin rajapyykin yli, johon miulta loppui kärsivällisyys. Jätin lomallelähtöilmoituksen ja poissaoloilmoituksen työnjohdon pöydällejossa ilmoitin aikaistavani lähtöäni. Näin ollen työviikkoja olisi enää  neljä,  jääkööt sitten tappelemaan keskenänsä.  Mie  en vastaanota enää yhtäkään huutoa siitä, että miksi tuuraajakseni ja seuraajakseni on koulutettu tiettyyn hommiin tai tietyille asiakkaille  henkilöt, jotka työnjohto on itse  määrännyt jatkajakseni.

Pari päivää sitten neuvolassakin ehdotettiin aikaistettua sektiota. Jostain syystä mie  olen  ihan samaa mieltä ja helpottunut josko sellaiseen lupa myönnetään synnärillä. Alan olla varmempi siitä, että mie kasvatan norsun poikasta sisälläni, ja sieltä tullee esikkoa isompi jötkö. Joskin viimeyön unessa tuo syntyi ennenaikaisesti ja olikin poika. Mies piti lähettää väripesemään rinsessamekkoja sinisiksi.
Olen pari iltaa tahkonnut äitiysrahahakemusten ja avustusten hakujen kanssa. Yksinkertaista se ei liene juuri koskaan, ainakaan jos tahtoo hakea rahoja kuuden kuukauden tulojen mukaan, takautuvalta ajalta. Koska tuloni on noussut +20% siitä vuodesta, jota muutoin käyttäisivät mammarahojeni laskemiseen, mutta romahtivat taas heti raskauduttuani. Miun oisi kai pitänyt jättäytyä kokonaan poies töistä', jotta Kela oisi uskonut raskauden vaikuttaneeni mun työhön, mutta töissä pysyminen vapaaehtoisesti omasta halusta ja pienemmällä tulolla on kai jotain niin käsittämätöntä, että  tulomuutosten syy ja erotus ennen raskautta ja raskauden jälkeiseen aikaan pitää olla hemmetin hyvin perusteltua ja tapeltua.
Huh. Onneksi sentään verottaja muisti hyvillä uutisilla, vaikka pitää sinnekkin laitella  muutoksia.

Tietääpähän mihinkä pääsiäispyhät käytetään.
Vaikka mitäpä mie sillä, kohtahan mie oon kotona 24/7 ja keksimällä keksin puuhaa. Imuroin viidesti päivässä ja hehkutan makkarin maton puhtautta niin useasti että muilla palaa hermot. Innostun ylettömän paljon Siwan mainoksista ja jonotan  uusien Alepoiden avajaisiin vain jotta pääsen rynnimään kyynärpäätaktiikalla ensimmäiseksi hamuamaan 5snt halvempia makarooneja.

Mies puri minnuu sormesta pari iltaa sitten. Satuin sitä koskemaan tämän nukkuessa, ja tuo meni puolustautumaan unissaan puremalla vaimoaan sormesta. Mie en voinu kuin nauraa  hillittömästi. Meillä on talossa edelleen kolmin kappalein rottakoiria,  kymmenkunta rottaa ja kourallinen hiiriä, mutta  se, joka minnuu puree, onkin talon isäntä! Voiko tämä elämä eläimellisemmäksi enää mennä:D?