Arki on palannut viikonloppuisen surunsekaisen olotilan jäljiltä kehiin.
meidän nuorimmainen Lunttunen itki aikansa ikäväänsä isihaukkunsa perään, mummoksi kasvanut Yayakkimme itki hiljaista itkuaan loppu viikonlopun huomatessaan viimein ettei oma poika palannutkaan sairaalareissulta. Tuo kulki vain robotin lailla ympäri kämppää ja suoritti rutiininomaisesti askareitaan ilman sen kummempaa järkeä. Kävin yhden suihkukäynninkin aikana kourallisen kertoja varmistamassa onko meillä mahdollisesti saunahetki myöskin. Yhden kerran tuota onnisti, ja sattumalta pojat oli lämmittäneet saunan, joten mie kävin sitten koiran kera saunomassa. Paskakasojen kunigas Rämpylä ei näytä vieläkään huomanneen jonkun puuttuvan remmistä. Mietin, että kenenköhän hännässä tuo meinaa jatkossa roikkua, mutta ehkä tuo sitten roikkuu omassaan? Älynlahjoja nuilla taitaa kaikilla olla ihan yhtä suurella pipetillä jaettu, että en edes yhtään yllättyisi. Onhan juutuubbi täynnä videoita, joissa koirat hyökkäilee omien jalkojensakkin kimppuun. Näin ei ihan meillä, mutta omia pieruja on kyllä pelästytty niin paljon, että niitä on lähetty haukkumaan eteiseen saakka.
Huomasin myös ajautuneeni hetkeen, jossa on pakko myöntää oma valtavuutensa ja siitä seurannut kykenemättömyys entiseen ketteryyteen. Viikonloppuna otin yhteen ovenkarmin kanssa, koska oviaukko ei ensinnäkään tahtonut olla haluamallani sijainnilla, eikä lapsiportti taipunutkaan jalkojen alla.
Hölmöä olisi kuvitella, että minä avaisin lapsiportin hakasen, kun siitä on ennen niin sutjakkaasti hypätty yli. Säästänhän siinä puolitoista sekunttia per ylitys.
Tällä kertaa ylitykseni jäi tosin vain yritykseksi, sillä ulkopuolisen silmistä tilanne muistutti lähinnä kung fu-potkua polvella ovenkarmiin, ja sen jälkeen rysähdystä portin päälle. Tuloksena turvonnut polvi ja ankkakävelyä seuraavat päivät. Pirullinen portti ei ollut moksiskaan.
Samanmoinen ryhävalaan rantautuminen tapahtui viikonloppuna saunassa, johon menin surevan koiran kera. Yleensä mie rötköttelen pitkin pituuttani saunan jakkaralla koiran toimiessa joko tyynynäni, tai sitten loikoillen yhtä laudetta ylempänä. (Ensimmäisenä elinvuotenaan tuo hakeutui saunassa aina varjopaikkaan, ikään kuin siellä olisi yhtään viileämpää;) Kertonee ehkä viksuudesta jotain, tai sitten ei... Olipa meillä meidän karvaiselle saunojalle oma peflettikin pienestä pannulapusta! Ajan kanssa tuo kasvoi siitä yli. Eitämäkään mihinkään varsinaisesti liittynyt, tuli vain mieleen...)
Anyway, melko piakkoin huomasin jääneeni lauteille jumiin, kun viime raskaudessa paljon vieraillut "jalakropan irtaantuminen ruumiista" tapahtui. Olisi pitänyt päästä pystyasentoon, mutta itsensä kampeaminen ylös tuntuu kuin jokainen alaselässä oleva nikama räjähtäisi irti.
Niinpä mie kirosin hiljaa mielessäni että olin uskaltautunut saunaan kaverin kanssa, joka osaa lähinnä vain näyttää hölmöltä ja päästää metsäporsaan ääniä. Hirmu hellyyttävää se on, mutta ei sillä yhtä tiinettä naista nosteta lauteilta. Muutkin oli jo nukkumassa, joten ei auttanut kuin ähistä ja puhista ja pinnistellä ja ponnistella, ja vartin päästä olinkin vihdoin suoriutunut saunasta ulos. Never again!
Tänään jouduin taas totemaan, ettei meikäläisen kannata enää aitojen ja porttien kanssa lähtä kisaamaan.
Piti töissä noutaa yksi rottaboksi pois lapsille aidatulta alueelta, ja tietysti henkilökunta loisti poissaolollaan. Koska aita ei kuitenkaan ollut kuin haaroväliin ulottuva, en edes kehdannut jättää työtäni hoitamatta sillä perusteella että portti oli lukossa, joten ajattelin JÄLLEEN näppäränä ja venyvänä likkana kiivetä yli.
Tulipahan huomattua, että moinen matala aidantynkä pitää siis kurissa paitsi alle 2v kakarat, niin myös tiineenä olevat naiset. Sillä joka jumalan kerta kun nostin jalkaani saksilla yli, maha otti kiinni. Ja jos yritin sivuttain jalkaa yli, otti polvi kiinni mahaan. Loppujen lopuksi mie ähräsin jälleen tuskallisen pitkän tovin, että sain itteni sisäpuolelle puusta tukea ottaen, ja boksin poishaun jälkeen kiikuin kuin ryhävalas karikolla jälleen. Lopulta jouduin käyttämään portaana noutamaani rottaboksia, ja vartijat varmaan nauroivat partaansa katsoessaan valvontakameroita. En edes kyseenalaista oliko alueella kamerat. Ainahan ne on silloin kun on epäedustavimmillaan. Kaivaa nenää tai persettä, on puskakusella tai jumissa lastenportissa...
Never ever again. Voi niitä aikoja kun mahtui vielä avaimen reijästäkin sisään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti