Näin kävi viime tiineydessäkin, että jo alkuvaiheessa alkoi esiintyä niin sanottuja "masupäiviä". Saatoin mennä suihkuun pyykkilaudan kera ja saapua suihkusta muitten ihmeeksi pesupallona. Neuvolassakin ihmeteltiin suuria kokoeroja mahani elämisessä, veikkasivat sen johtuvat kohdun "paikkansa hakemisesta" ja lapsen asennosta. Lohduttivat sanomalla, että piakkoin koittaa se aika, jolloin maha ei enää katoa, se vain ON.
No, mahapäivät näkyvät olevan mulla perusominaisuus tiineyteen liittyen, joten kuluneet viikot on menneet joko pallotellessa tai... no. Ollessa kuin ei olisikaan.
 |
| Maha illalla, maha aamulla. Raskausviikko 15. |
Koska pallomahapäiviä on alkanut tulla uhkaavan paljon, ja mahattomia päiviä alkaa olla vähenemään, ajattelin tehdä asiasta lopulta facejulkista julkaisemalla oheisen kuvan seinälleni:
Hauskin kommentti, jota ensimmäiseksi sain, oli huomio lapsuudenystävältäni;
"meinasin kirjoottaakki sulle että näyttää kun oisit raskaana mutta niin näyttää siis olevan joten ONNEKSI OLKOON!!"
En tiedä kumpi olisi kropalle parempaa. Mahaan asteittainen siirtyminen, vaiko kerta hujaus. Tietystä syystä haluaisin olla mahaton niin pitkälle kuin mahdollista. Raskausmaha pukee joitakin, todella harvoja, itse koen muistuttavani jotain merinorsun ja gorillan välimuotoa, joten nauttisin päällemahtuvista vaatteista niin pitkälle kuin suinkin.
Miulle tarjottiin jo äitiysvaatteita. Erehdyin kertomaan, ettei kaapista löydy kuin yhdet jalkaan mahtuvat farkut ennään. Muut sopivat enää vain viereen. Kaveri siis tarjosi auliisti mammafarkkujaan, joissa kangasta eiole säästelty. Kieltäydyin kohteliaasta. Kun ne viimeisetkään farkut ei enää nouse tarpeeksi ylös, alkaa mulla hamekausi, jotka jatkuu aina siihen päivään saakka kunnes ne omat farkut taas synnytyksen jälkeen mahtuvat. Hyvin yksinkertaista.
Miulle tarjottiin myös imetystoppeja, jotka kaikkine kummallisine leikkauksineen ei ole koskaan saanut minnuu ymmärtämään kuinka ne pitäisi pukea päälle, ja miten ihmeessä niissä imettäminen voi olla helpomaa kuin tissin nostaminen esiin tavallisesta topista?
Kieltäydyin kohteliaasti.
Miulle tarjottiin myös mahavyötä. Ei kiitos. Oli sellainen viime kerrallakin, enkä keksi kettumaisempaa pukinetta! Se, että nainen joutuu kietoutumaan siihen makuuasennossa, ja sen jälkeen moisen mahakorsetin kera pystyyn pääseminen onkin eräänlainen taiteenlaji. Se myös kutitti ja nipisteli niin penteleesti, että pystyssä oleminen jäi pelkäksi raapimiseksi. No thank you!
Sitten tarjottiin raskauspaitoja. Kaikissa oli se yksi huono puoli, ja se oli sen vyötäröleikkauksen sijaan ommeltu pallo. Mie en vaan osaa suhtautua itseeni pallona. Oli se maha kuinka isona edessä tahansa, en vain osaa. Muistan miten sain ensimmäisen raskausvaatteeni tädiltäni. Joululahjapaketista paljastui kaunis neule, jonka vyötärössä oli pallo. Jo silloin purskahdin itkuun, vaikka vauva oli toivottu ja kauan kaivattu. Mutta pää kun eitahdo pysyä kehonmuutoksen parissa...
No, lopulta mie vastaanotin läjän masutuubeja. Niitä mie viimeksi askartelin kotona kun jäi maha paljaaksi miun änkiessä väkipakolla normipaitoihini (joista suurin osa muotoutui tämän vuoksi pilalle...).
Voi lonkat, kestäkää!
Voi lonkat, kestäkää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti