Näin koittaa taas se aika, jolloin talvi yllättää autoilijat. Niin kuin viime vuonna, ja toissa vuonna, ja niin päin pois.. Samoin yllätyn mie joka vuosi huomaamaan, että joitakin ihmisiä ei vain ole tehty talvea varten. Paleluni alkaa heti mittarin laskiessa alle +17 asteen. Alle +10 asteen alan menettämään tuntoja sormista. Nollan alapuolelle mennessä koko kroppa alkaa hyytymään. Ja tämä käsittää siis aivan kaikkea motoriikasta ajatuksen kulkuun.
Yksi talven ikävimmistä sivuvaikutuksista minnuun on puolivuotisen flunssan lisäksi poskien jäätyminen ja sen myötä puheen sammaltaminen. En vaan voi sille hyvällä tahdollakaan minkään. Mutta jokaisen ulkolenkin jälkeen seuraavat puoli tuntia poskia sulatellessa kuulostan pari tuoppia liikaa nauttineelta. Näin ollen välttelen talvisin ulkokierrosten jälkeen asiakkaitten tapaamisia. Ainakaan ennen kuin turpaa on pidetty ensin kiinni patterissa tai auton lämmittimissä. Välttelen myös puheluita, mutta eipä ne tekstiviestitkään kohmeisilla sormilla suju. Raporttien kirjoittaminen ei suju, puhe on mussuttamista ja hymyilykin muistuttaa aivan hammaslääkärikäynnin jälkeistä puudutettua rukkasta. Joskus olen miettinyt kauhuissani, että enkai mie sentäs ihan kuolaamaan ala, mutta paha mennä sanomaan kun naamaansa ei tunne eikä ketään kehtaa varmaan moista edes huomauttaa.
Madamoisen syljen eritys näkyy ylittävän oraalisen imukyvyn..
Olen kerran käynyt työhaastattelussa, jossa muutaman auto-ongelman päätteeksi saavuin paikalle tyylikkäästi myöhässä, nenä punaisena ja huulet sinisinä. Yritin firman johtajalta salaa läiskytellä tuntoa turpaan takaisin, mutta koska kädet olivat aivan yhtä tunnottomat, lopputuloksena oli vain elottomalta kuulostavaa lätinää.
Sain paikan. Mutta en tiedä kertoiko se firman vaiko johtajan moraalista enempi se, että tuo kuitenkin ystävällisesti huomautti miun poistuessani voitonriemuisena paikalta, että tiedäthän sitte Blanco, että töihin tullaan jatkossa aina selvin päin?
Ja mie ihan oikiasti sain duunipaikan, vaikka ylin taho oli virheellisesti luullut miun tulleen työhaastatteluun kännissä!
Yllätys sinänsä, paikka osottautui niin painajaismaiseksi, etten mie siellä pitkään viihtynytkään. Mutta se sitten onkin ihan toinen juttu se..
Mutta mitä tulee sitten ajatuksenkin kohmentumiseen, oli ensimmäinen selkeä merkki tämän talvikauden ensimmäisistä oireiluista jo toissapäivänä. Meille tuli menoa kollegan kanssa suomenlinnaan, ja koska lautat eivät ymmärrettävästä syystä enää noudattaneetkaan kesä-aikatauluja, tuli meille tenkkapoo omien aikataulujen suhteen. Normilautat menivät aivan liian harvakseltaan, joten takaisin tulo olisi venynyt liian myöhäiseksi ja tytön hakeminen hoidosta jäänyt väliin.
Lyötiin sitten viisaat päät yhteen, ja keksittiin mennä huoltolautalla, koska ne kulkivat eri aikataulun mukaan ja huoltoahan myökin mentiin tekemään, eli sehän oli kuin meitä varten!
Ajettiin sitten huoltolauttojen hakupaikalle ja päästiin liki samointein merelle. Laskettiin vielä paluuaikataulut valmiiksi. Kolmen lauttaan ehdittäisiin hyvin, ja silloin ei tulisi lapsenhakuongelmiakaan.
Hyytävän kierroksen päätteeksi istuimmekin tyytyväisinä kello kolmen lautassa, odottaen vain lämmintä autoa ja mukavasti selkää kuumottavaa penkinlämmitystä.
Voin vain sanoa, että sillä sekunnilla kun tajusin meidän istuvan kyllä oikeassa lautassa, mutta menevämme ihan eri satamaan kuin missä autot odottivat, en ihan tosissaan tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. Mutta koska sarkastisesta luonteestani huolimatta olen melko positiivinen ihminen, en voinut kuin hirnua kuola tunnottomilta kasvoilta valuen, duunikaverin suureksi kummastukseksi. Kohtapa tämäkin sitten tajusi, kun nähtiin lautalta lämpimän duuniauton kajastus rannasta, mutta lauttapa jatkoi lipumistaan ohi, aivan eri määränpää edessään.
Ja jotta sekasotku olisi ollut vieläkin naurettavampi, oli duunikaverin auto taas jätetty aivan toiselle puolen kaupunkia kuin miun autoni. Näin ollen mietimme vain kuumeisesti kummanko kaara olisi edeslähempänä, kun kävelymatka kumminkin oli edessä.
Hittolainen. Tyttären hausta myöhästyin, ja hävetti kyllä selitellä hoitotädille syyksi lauttaongelmat. Ja nämä tietysti sammaltaen...
Winter just is not for me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti