Lasten kuullen sitä jotuu monasti välttelemään arkoja tai kiusallisia aiheita. Varomaan puhumisiaan ja puntaroimaan koska on ajankohtaista kertoa mitäkin.
Jokainen vanhempi joutuu jossain vaiheessa elämässään siihen hetkeen, jolloin lapsi alkaa itse kyselemään mistä vauvat tulevat, tai miksi annukka-tädin tissit on äidin tissejä isommat, tai miksi naapurin jorma käyttää kukkamekkoja. Ja tällöin joutuu mielikuvitustaan käyttäen keksimään tarpeeksi siistin ja hienovaraisen tavan kertoa elämän monista väriskaaloista, minkä ansiosta maailmaan mahtuu monta kummallista asiaa.
Kirjakaupatpäivänä olla pullollaan hyvien vanhempien opuksia, joissa on valmiita vastauksia kannesta kanteen, lähestulkoon jokaiseen vaikeastiselitettävään tai kiusalliseen kysymykseen, jonka lapsi voi aikuiselle esittää. Mutta kuinka moni sitten sellaisen oikeasti hankkii, ja opettelee etukäteen ulkoa, jotta olisi valmistunut kyselyikäisen tenttaamiseen.. Niin, no.. Ja kuka sellaisen edes hankkii? Vanhempi, joka on ennen kaikkea varautunut?
Mielestäni elo lasten kanssa on kuitenkin pääosin suunnittelematonta. Tietysti lasten hankita tulisi olla tarkoin suunniteltua, vaikka vahingoistahan monet elämän loistavimmat ilotkin on peräisin. Mutta siltä osin, mitä lasten läsnöolo arjessa tuo tullessaan, tarjoaa yltäkylläisesti yllätyksiä yllätyksen perään. Voisimpa siis väittää, että mikään maailmassa ei valmista vanhempia sitä hetkeä varten, jolloinka kolmevuotias tytär yhtäkkiä päättää kurkistaa yökkärinsä alle, ja järkyttyy näkemästään.
"Äiti! Mun pimppi on rikki, siinä on reikä!!"
Ei muuta kuin korvat helottaen piilotetaan nauruntyrskähdys ja hetken happea otettua vaan lohdutetaan, että ei se pimppa rikki ole, vaikka siinä reikä onkin..
"Mut äiti, miks tää näyttää tälläseltä??"
Ja jälleen sama homma. Naama sanomalehden taakse tai jääkapin oven taa piiloon, ettei lapsi luule että hänen hädälleen nauretaan. Sitten liuta happihaukkoja, jonka jälkeen kerrotaan että siltä sen kultapieni kuuluukin näyttää.
Seuraa lisää tuijottelua yökkärin sisään, jonka jälkeen naama vääntyy inhon irveeseen siten, että silmät meinaa muljahtaa pikkuisen päästä.
" No ohhoh!"
Tästä eteenpäin, osataan olla varautumatta mahdollisiin jatkokysymyksiin:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti