Leikkausparku

Niin koitti lopulta synnytystapa-arvio, jossa sektiopäivä piti lopullisesti lyödä lukkoon. Alustavasti  tuo oli sovittu heinäkuun 24:lle päivälle, joskaan sitä ei silloin saanut lukkoon lyödä leikkauslistojen ollessa vielä suljetut.
Koska Riepu mitattiin päivystyksessä ikäistään kookkaammaksi, olin varautunut leikkauksen aikaistamiseen.

Vaan toisin kävi. Miulle hymyiltiin nätisti ja kerrottiin alustavasti sovitun päivän olevan jo  täyteen buukattu ja uusien määräysten mukaan vanhat sopimukset eivät enää päde. Näin ollen leikkausta  siirrettäisiinkin viikolla eteenpäin, heinäkuun viimeiseen päivään.
Mie kuuntelin kuin vajaaälyinen, enkä tahtonut saada oikein tolkkua mistään. Lopulta en osannut kuin itkeä (jälleen kerran!) ja parkua että enhän mie raukka sinne saakka läjässä pysy kun yhdessä osassa pysyttely on tehnyt tähänkin  saakka  tiukkaa!
Pieni ymmärtäväinen hymy. "No mutta, päivystysleikkauksethan onkin sulle jo tuttua puuhaa. Soittele sitten kun synnytät."

Niinpä mie sitten poistuin pelkopolilta siis jälleen tuttuun tapaan itkien kauhusta kankeana, peläten taasen kaikkea kahta  kauheammin. Itkua jatkui koko loppupäivän kotona. Kirjoitin synnärin osastonjohtajille pitkän reklamaation siitä, miten on suorastaan vastuutonta ensin puoli vuotta rauhoitella vanhoja sairaalan päivystystoiminnan aiheuttamia pelkoja luvaten ettei tässä raskaudessa tilannetta päästettäisiin siihen saakka, vaan leikkaus suoritettaisiin aikaistettuna, ja sitten viime  metreillä vedota uusiin määräyksiin jotka  kumoaa vanhat lupaukset. Että näillä meriiteillä potilas, joka pelkää kuollakseen sponttaanin syöksysynnytyksen käynnistymistä ja päivystykseen joutumista, ohjataankin lopulta tietoisesti kokemaan sama uudestaan, kun leikkausajankohdaksi valitaankin viikko, johon yhdessä läjässä pysyminen on sula mahdottomuus.

Aamukin jatkui  itkulla kun  soittelin läpi vaihtoehtoisia synnytyssairaaloita. Kiitos Helsingin remonttitilanteen, synnyttäjien tilanne pääkaupunkiseudun synnäreissä kuulosti vain olevan vielä pahemmin retuperällä, joten hylkäsin ajatuksen samoin tein. Mikäli synnytys starttaa itsestään ja päivystykseen joudutaan aikaistetusta ajasta huolimatta, kyllä mie haluan hemmetti vie olla perillä että mihinkä mie paniikissa itseni ajotutan. Pääkaupunkiseudun taktiikka tällä hetkellä on soittaa synnytyslinjalle ja odottaa siellä keskuksen arpomista missä sairaalassa mahdollisesti olisi tilaa jakaantua. Huonolla tuurilla miut käännytettäisiin joka tapauksessa alkuperäiselle synnärilleni, joten tekisin loppupeleissä vain turhaa aikaavievän kunniakierroksen.
Okei, forget it.

Onneksi ei silti aamuitkua ehtinyt pitkään jatkua kun synnäriltä soitettiin ja pahoiteltiin. Olivat nyt käyneet tarkkaan läpi potilashistoriani sekä tämän että esikoisen osalta ja  tulleet tulokseen jotta myöhäistetty leikkausaikani perutaan. Koska 24.7 on edelleen täyteen buukattu, suoritetaan miun leikkaukseni sovitusti vuorokautta aiemmin.
Ja jälleen mie itkin! En kai näemmä muuta enää osaakkaan tehdä:D Mutta tällä kertaa siis helpotuksesta. Iso kivi vierähti sydämeltä! Nyt vain todella todella yritän pysyä yhtenä kappaleena viimeiset 13 päivää jotta päivystykseltä vältyttäisiin.

Eilen tosin jo saatiin ylimääräisiä sydämensykkeitä kun ruokakaupassa supistukset taittoivat kaksinkerroin ja kotiin tuli kamala kiire. Lähiökaupan hidasteisiin jäin vielä autolla kiinni vaikka kuinka yritin rauhakseen mennä, mutta minkäs teet kun kipu tuntuu vievän järjen ja seuraava kauhukuvani oli syöksysynnytys bussipysäkillä. Voi taivas että mie inhoan matalia autoja! Kyllähän synnyttävän naisen kuuluu hidasteista selvitä!
Onneksi kotipihassa supistukset hieman rauhoittuivat ja mie vietin loppupäivän sängysä ja kuumassa suihkussa kärvistellen. Yöllä sitten kävin jälleen kastelemassa kylmässä suihkussa turvonneita jalkojani,  jotka tunnistaa jalkoteräksi vain lakattujen varpaankynsien ansiosta. Veskassa odottelee kiltisti leikkausta varten puettavat tukisukat jotka estävät veritulppia sekä turvotusta. Lääkäri suositteli niiden käyttämistä jo nyt, jotta liikkuminen olisi helpompaa pienemmän turvotuksen vuoksi, mutta Hah!
Minä, joka en osaa sukkia käyttää talvipakkasellakaan:D Pukisin polviin saakka ulottuvat kiristimet hellerajan läpsytellessä +30tä??  Kyllä mie ennemmin muutan tuohon pihalle pystytettyyn lasten uima-altaaseen vilvoittelemaan kuin puen yhtään  mitään kiristävää kerrainta lisää tähän norsuvartaloon:D

Rantapallon ja veden kaunis symbioosi.