Lomaviikko nro.1 lusittu

Kiitos pesänrakennusvietin, olen raatanut vasta alkaneella lomallani kaksinverroin kuin että oisin ollut töissä. Päivittäin on tullut puuskutettua 10-14 tuntia  yhdellä lounastauolla ja illalla onkin ihmetelty kipeitä lonkkia ja selkiä. Olohuone on vihdoin rempattu, sekä aitta siivottu ja järjestelty. Lopputuloksena neljä jätesäkillistä paskaa, saman verran kirppisroinaa ja noin 15 muovikassillista UFFin lodjuun. Olin vuosikausia pyytänyt likkoja siivoamaan pyhäkkönsä ja katsomaan vaatekaappinsa kriittisellä silmällä. Tiesin kyllä, että myö  oltiin rakennettu kymppitonnin vaatekaappi, mutta ihmettelin miksei likat aikanaan pesästä pois lentäessään sieltä mitään huolinutkaan mukaansa. Nyt en enää ihmettele. En miekään huolisi nurkkiani täyttämään viittäkymmentäparia rikkoontunutta legginsiä ja sukkahousua,  muovikassillista parittomia sukkia, jäänteitä ala-asteen aikaisista urheilutopeista ja pyjamahousuista joista kuminauhat on rispaantuneet ja lahkeet revenneet. Nyt mie otin aitan haltuuni, joten turhat roinat sai luvan lähteä. Jätesäkit myös pysyvät visusti kiinni, sillä miehelläni on tapana pelastaa jo poisheitetyistä aina takaisin jotain, hän kun näkee tunnearvoa jopa pahvisissa korurasioissa. Viimeksi tuo pelasti kaatiskuormasta  toisen likan neonvalo-baaripannan. Tiedättekö, sellaisen vappupannan josta lähtee hapsuja ja koukeroita ja rimpsuja ja putkia ylt ympäriinsä ja  ne vilkkuvat kuin jouluvalot? Sellainen, joka tuntuu hemmetin hyvältä idealta pukea päähänsä kolmen ja puolen promillen päissä, ja sitten aamullla kahtoo järkyttyneenä valokuvista että voi luoja... Tuollanen päässä mie  siis ihan oikeesti olin ihmisten ilmoilla??
Oli varmaan syynsä, että kyseinen bilepanta oli hylätty jo useasta muuttokuormasta, mutta nyt se roikkuu meillä taas kaapissa. Ehkä se lentää vahingossa roskiin kun kukaan ei sitä enää  muista?

Anyway, opin nopiasti miten tämän mahan kanssa saadaan vielä siirrettyä painavia huonekalujakin paikasta  A paikkaan B. Tarvitaan vaan pikkuisen kekseliäisyyttä ja pojan skeittilauta, niin johan liikkui vitriinitkin! sohvat, sängyt, vanin kaiuttimet ynnä muuta liikuteltiin mattojen avulla. Riepu on näemmä kärsivällistä sorttia, sillä antoi mun riehua ja rellestää ilman ainuttakaan supistusta. Kaipa se aatteli säästää kantajaansa, tiesi varmasti miun kärsivätn kumminkin loput vuorokauden tunneista taas liikuntakyvyttömyydestä kun lantiot ja lonkat huuteli hoosiannaa. Muutoinkin yöt nyt menneet enemmän tai vähemmän taas valvoskellessa. Jalat on tulessa jatkuvalla syötöllä, joten heräilen öisin  vessan lattialle seisomaan. Se kun on talon kylmin lattia, kylmempi lienee vain saunan lattia lauteiden alta mihin lattialämmitystä ei vedetty, mutta en mie enää lauteiden alle mahdu...  Ja kun kukaan ei enää ihmettele miun vessassa ramppaamistani öisin, kun rakkoa täytyy tyhjennellä neljästä kymmeneneen kertaan yössä, niin siinä sivussa menee nuo jalkojen viilentämisetkin. Vaikka hulluksihan nuo minut leimaa jos joku kerta jään siitä kiinni. Että kulutan öitäni seisoen pimeässä vessassa and doing nothing...
Sormukset piti viikonloppuna repiä sormista irti. Turvotus on siis jo alkanut. Nämä lähti vielä ilman pihtejä tällä kertaa, mutta niin tuntui lähtevän niveletkin. Jalkoihin en ole uskaltanut sovittaa sandaaleita kummempia, sillä todennäköisesti lenkkarit ei enää mahdu, siroista sandaleteista puhumattakaan.  Se taitaa olla flipflop-kausi nyt aina synnärille saakka.

Miulle järjestettiin myös babyshowerit. Ystävä oli tätä ehdottanut muutama kuukausi sitten, ja pyytänyt minnuu kasaamaan "rajoitetun listan naispuolisista ystävistäni", heidän asuntoonsa kun ei mahtuisi kymmenittäin kuitenkaan ihmisiä, ja meillä ei juuri ketään. En tiedä luuliko tuo tosissaan mun  ystäväpiirini olevan todella niin laaja, vai oliko se piilotettua  kettuilua, mutta sosiaalisesta luonteestani huolimatta omaan kyllä hemmetin  paljon hyviä tuttuja, mutta ystäviä ei jäljellä  olekkaan sitten kuin pari hassua. Ja heistä sitten naispuoliset... hmmm... Kun ystävälleni selvisi,  että mun babyshowereita näemmä juhlittaisiin kolmeen pekkaan, myö plus yhteinen ystävämme, tuooli tarjoutunut jo hätäratkaisuun, eli kutsumaan omia ystäviään kriteereinään se, että nämä ovat edes joskus miut nähneet ja tietävät kenen juhlat kyseessä ovat. Miusta se kuulosti niin absurdilta ajatukselta,  että olisin kirjaimellisesti vieras omissa juhlissani, joten räävin kasaan vanhoista kavereistani ja lähimmistätutuistani koostuvan noin kymmenen hengen vetoisen kutsulistan. Joukossa oli peräti kolme netin yksinäisten mammojen palstalta tutustumaani mammaa, sekä yksi entinen asiakkaani, jolta oli koisaongelman myrkytellyt vuotta takaperin. Loppujen lopuksi  paikan päälle eksyi kuitenkin järjestäjän lisäksi siskoni, sekä kaksi kaveria. Ja jo muutaman tunnin kuluttua, ennen kuin ruoka saatiin grillistä, meitä olikin jäljellä miun lisäksi järjestäjä ja yksi vieras. Järjestäjän kanssa oltiin kahdestaan jo 3,5 tunnin kuluttua juhlien alkamisesta, ja meille jäi kymmenen hengen ateriat ja jälkkärit tuhottavaksi.  Eipä siinä mitään, mie en ole koskaan vaatinutkaan isoa porukkaa ympärille, joten minnuu  ei varsinaisesti haitannut vieraitten katoaminen, eniten olin pelännyt, ettei yksikään tule lainkaan. Ystäväni oli muistanut ja kunnioittanut ainoita illanviettotoivettani tunnollisesti: rentouttavaa illanviettoa hyvässä porukassa ilman lapsia, alkoholittoman siiderin  kera. Ja näin  myö tehtiin. Mulle oli holittomat skumpat ja sidukat, lapsia ei näkynyt mailla halmeilla ja siinä saatiin turista rauhassa pitkälle yöhön:) Pidin, todella pidin. Se oli itseasiassa kauan kaivattua, siideri maistui taivaalliselle, sainjopa holittoman rapulankin aikaiseksi aamun tunneille;) Ystäväni myös yllätti miut totaalisesti tehdyllään vaippakakulla. Josko saan tämän koneen taas toimimaan, lisäilen siitä kuvan, oli meinaan uskomattoman hieno! En ole hennonut purkaa:)

Mitä taas tulee kiireiden päättymiseen, kävi juuri niinkuin ounailinkin. Kun suurimmat hommat on vihdoin saatu päätökseen, helteet loppuu ilman että olen ehtinyt pihalle juuri kertaakaan, ja työunet alkavat. Olen viimeiset kaksi yötä paitsi viettänyt vessan lattialla seisten, niin myös  töissä. Näin sosiaaliselle ihmiselle tuntuu olevan todella vaikiaa jättäytyä kotiin. Pitänee kehittää jatkossakin koko ajan jotain puuhaa, jotten huomaisi, miten vähän enää näen ketään.