Ironia on toinen nimeni.

Uskon vakaasti karmaan. Hyvästä seuraa hyvää ja pahasta pahaa. Oma ammattini on monasti nostanut mieleeni omantunnonkysymykset.  Jos tappaa ammatikseen, herää monasti kysymään itseltään, mihin vetää rajat. 
On totta, että teemme tärkeää työtä ja ehkäisemme työllämme mittavia ongelmia. Viimeisen aterian tarjoaminen on melko  kasvotonta puuhaa, raatojen keräämiseen tottui nopeasti. Mutta esimerkiksi jyrsijöiden fyysinen tappaminen on edelleen  joka kerta aina yhtä rintaa puristava kokemus. Itku nousee kurkkuun ja paremmille juustomaille päässyt hiirulainen tai rotteloinen  tulee uniin soimaamaan.

On totta, että vaikka ensimmäiset kesyrotat meille  tulikin lähinnä opiskelumateriaaliksi, aloin melko pian myös harrastamaan rottien kasvatusta, ikäänkuin tasapainottamaan itse tekemääni jyrsijäkannan vähentämistä töissä.  Olen  ihan  totta  ollut varma siitä, että tällä kuolemantuojan-työn ohella synnyttämäni elämän määrä  olisi puhdistanut karmani ja käteni kaikesta siitä tappomäärästä, mutta maailmalla oli taas   toista mielessä, ja se oli vittuilu.

Alkuviikosta löytyi ostoskassistani papanoita. Kassi oli kulkenut duuniauton  hytissä lattialla peräti vartin verran, joten pidettyäni asiaa mahdottomana, ohitin papana-ihmettelyt olankohautuksella. Sehän oisi hullua, että jyrsijät pesiytyisivät  rotanmyrkkyä ja loukkuja pullollaan olevaan autoon!
Samana iltana alkoi kumminkin rapina ja ralli  kuulumaan autosta. Sama toistui seuraavana iltana,  joten lopulta ajoin auton kunnon tehopesuun  ja ajattelin alustapesun ajavan karkulaisen helmakoteloista. Vaan toisin kävi...
Jyrsijäperkele päätti kostaa ja seuraavana aamuna olikin kuormasta syöty. Aamun ensimmäisellä asiakkaalla huomasin asiakaspussukkani olevan rikkipurtu ja  torjunta-aineita jyrsitty.
Hah! Silläpähän sinetöi oman kohtalonsa!
Vaan piankos alkoi kauhukuvat pyöriä mielessä,  joissa rottapirulainen puree  nilkkaan ajaessani  motarilla, tai käy kaulavaltimoon kiinni  viimeisillä voimillaan kun  kurottaudun nostamaan lattialle pudonnutta navigaattoria. Ajattelin hetken jopa auton karanteeniin laittoa pariksi päiväksi, kunnes tajusin seuraavalla   viikolla ettivänikin sitten hajun lähdettä..

Niinpä purin autoni.  Kaikki tavarat ulos tarkistukseen, matot irti,  penkit siirrettiin, ja none.  Ei löytynyt kuin käyntikorteiksi jätettyjä papanoita, mutta paskojasta ei tietoakaan.
Jyrsijäsota huipentui jyrsijätn erävoittoon, kun löysin tänään vara-legginsini ja eväs-dumleni syötyinä. Päivän viimeisellä asiakkaalla oli jo lyötävä ovi kiinni raporttia kirjatessa, sillä mokoma aloitti vielä vikisemään ja rälläämään siten, että pelkäsin asiakkaideni kuulevan.

En ihan tosissaan uskonut sen päivän koittavan, että teen torjuntaa  omaan duuniautooni, joka  on pullollaan myrkkyjä, mutta näin se elämä piruilee takaisin.

Nyt on alivuokralainen paikannettu, auto syötitetty ja  loukutettu. Toivon mukaan tuo ei ennen kuolemaansa kosta  puremalla jarruletkuja  poikki.