Jotta saisimme katkaistua talomme läpi kulkevan virtauksen, palkkasin apuvoimia ja kaivinkoneita ynnä muita operoimaan pihan puolta. Operaatio salaojitus, maanvaihto ja tien pudotus ei sujunut sekään ongelmitta, sillä piakkoin huomasimme talon olleen rakennettu osista. Josko siis olohuoneemme uima-altaasta huolimatta oli kunnon sokkelilla varustettu, ei sitten taas talon toisessa päädyssä sijaitseva tuleva kylppäri kauhuksemme sijainnutkaan käytännössä minkään päällä. Tai sitten juuri siten, makoillen ei-minkään päällä.. Pelko kylppärin nurkkauksen totaalisesta tipahtamisesta kesken kaivuutöiden oli todellinen ja tuntui kurkun kuristuksena pitkään.
Kun sitten ajatte
lin sen olevan tähän hetkisten ylläripylläreiden kärkisijalla, huomasimme makkarin virheettömän lankkulattian purettuamme talomme olevan poikki koko perustaltaan. Tämän lisäksi makuuhuoneen ulkonurkan betonilattia oli sortunut. Kiilamääristä päätellen jo varmaan 50v sitten, mutta niin sorruin minäkin, meinaan tupakkaan.
Kyllä vain, mitä tekee kypsä kuuden lapsen vetoisen perheen äiti, jolle timpuri havainnollistaa lattian romahdusvaaraa nitkuttelemalla varpaillaan koko valulaattaa? No painuu kioskille ja ostaa askin tupakkaa.
Siihen katkesi meidän salaojitus ja kaivinkonekuski hälytettiin paikan päälle kiireesti lappaamaan savet takaisin kyseisen nurkan tueksi. Nyt meillä on siis savella tuettu talo ja perunamaa makuuhuoneessa. Ei ihan jokanaisen saatavilla olevaa unelmaa, vai mitä?
Hysteeriyys tuntuu jatkuvan edelleen. Vaikka tällä haavaa tuntuu taas sotasuunnitelman olevan selvä ja auringon paistavan huomenna, niin en voi olla ajattelematta kauhuissani, että vielä olisi kahden huoneen lattiat purkamatta. Jaksanko todella enää vastaanottaa niistäkin karmaisevia uutisia? Tähän mennessä kun uutinen uutisen perään on ollut toinen toistaan huonompia. Olisikin vain pysynyt siinä keittiön mädässä lattiassa ja huonosti eristetyssä sienettyneessä maakellarissa niin kaiki olisi kovin toisin..
Tällä haavaa meillä pakertaa venäläinen eläkeläispappa kultahampaineen, joka on osottautunut kullaksi koko painoluokassaan. Se painaa pitkää päivää halvalla, ja vain muutaman kerran pysähtyy tankkaamaan itseään mustalla teellä. Se tekee sen, mitä mie tein ennen sitä itkien ja nauraen vuoroin perään. Nyt olen arki-illat siis saanut olla laittamassa lapsia nukkumaan ja käynyt niiden kanssa kylvyssä. Podin huonoa omaa tuntoa paitsi siitä, etten käyttänyt jokaista vapaata sekunttiani talon parissa, mutta myös siitä, etten ollut läsnä lapsilleni.
Ikävöin niin paljon, vaikka ne onkin lähellä. Missasin nuorimmaisen ensiaskeleet, ja lopulta kun tuo hoidosta hakiessa käveli vanhan mummon lailla miun luo, purskahdin itkuun.
Kumpa tuo valmistuisi itsestään. Tai ainakin raakapinnoille saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti