Ylisuuret tavoitteet ja suorituspaineet. Check.
Tarkoitukseni huoltaa purukalusto täysin kuntoon ennen töihin paluuta jäi pienestä kiinni. Eilen oli seitsemäs hammaslääkärikäyntini viiden kuukauden sisään ja nyt olen yhtä viisaudenhammasta köyhempi. Toinen viisari jäi odotuttamaan työviikolle ittensä poistamista. Kunhan siitä viimeisestäkin selviän hengissä, niin lupaan varmasti käyttää itteni hampitohtorilla näytillä vähintään joka toinen vuosi! Oli särkyä tai ei. Nyt, kun lähes jokainen leego on porattu ja paikkailtu, on silti outoa tuntea ajoittain kipua jo paikatuissa hampaissa. Se ei liene normaalia?
Toinen vähästä kiinni jäänyt tavoite oli saavuttaa niin sanottu "nollapaino" ennen paluuta. Raskautta edeltävä paino. Josko ensimmäisestä tiineydestä jäi kymmenen kiloa (joka tosin siihen painoindeksiin olikin ihan toivottua) niin tästä on toistaiseksi jäänyt kiloja kolme. Kilolukema sinänsä ei minnuu hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta tuo on ratkaiseva nahkapläskimäärä estämään vanhoihin farkkuihin mahtumisen. Tai ainakaan kaikkiin. Ja mie kun en mielelläni lähde uusimaan koko vaatekertaa. Jolloinka sen ylimääräisen nahan kuriin saaminen tuntuu ensin luontevimmalta tavalta lähtä purkamaan tätä brobleemaa.
Joten mitä tekee tylsistynyt kotiäiti, joka ei todellakaan halua luopua syömisestä tai herkuttelusta? No ilmottautuu kursseille tietysti! Kun kotitreeneistä loppui mielikuvitus ja kehtaaminen, niin apua lähdetään hakemaan kehonhallintaa ja syviä lihaksia paikantavilta kursseiltä. Viime sunnuntaina kävin siis pilateksen peruskurssin, jonka tehokkuuden pääsin toteamaan koko kropan tutinalla. Ensikuussa tämä mamma lähtee vaivihkaa ja lapsilta salaa sitten tankotanssin peruskurssille etsimään sisäistä gaselliaan joka raskauden tuomien kehonhallinnan hukkumisen jalkoihin itsensä rusennutti.
Josko vielä toistaiseksi olen notkea kuin rautatanko eikä oikea jalka tiedä mitä vasen tekee, niin tavoite on kesällä askeltaa jo paljon keveämmin ja muistuttaa jotain muutakin kuin traktorin alle jäänyttä supikoiraa.
Ja mitä tulee siihen omaan henkiseen tasapainoon... No, siihenkin on vähän vielä matkaa:) Olen vakavasti harkinnut tyyneysrukouksen tatuoimista itseeni, sillä se tuppaa unohtumaan aina silloin kun sitä eniten tarvitsisi.
Siis Jumala suokoon minulle tyyneyttä ja jotain... ja... jotain minkä voin kohdata. Vai kuinka se meni..? Perkele.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä
kohdata asiat joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitkä voin
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti