Vuosi alkaa olla vihdoin ohitse taputeltu.

Olen tuolla omaisten tukiryhmässä keskittynyt harjoittamaan omaa henkistä kasvuani ja kehitystäni. Rakentamaan pala palalta itsestäni ehyttä ja etsimään sisäistä tyyneyttä niihin tilanteisiin, missä meinaa kerta toisensa jälkeen lipsua vanhoihin toimintamalleihin.
On suorastaan hassua, miten ihmiseen rakennettu alkukantaiset toimintaperiaatteet silti hyökkäävät yllättäen aivan pienen pienen ärsykkeen esiinnostattamina esiin. Oma kykyni hillit itseni taitaa olla vielä lapsenkengissä, ja siitä sain esimerkin eilen juurikin vain tovi ennen tukiryhmän kokoontumista.  Olin apteekista hakenut lapsille flunssalääkkeitä, kun matkalla autolle huomasin ajoväylällä maahan jäätynetä kolikoita. Jumankauta!  Ja rahan tuloahan ei voi estää:D!!
Ja niin rapisi sivistyneen ja hillityn kotiäidin rooli kun nenäsuihkeet ilmassa lentäen hyökkäsin maahan kontalleen raapimaan kynnet verillä kolikoita jäästä.  Olin jopa niin toimintani pauloissa, etten tajunnut sen typeryyttä, kunnes meinasin jäädä auton alle raapiessani viimeistä viisisenttistä hiekoituksen alta.
Autossa ensimmäinen tunne oli ylitsepuhaltava häpeä.  No olipahan taas sivistynyttä toimintaa!  Häpeän jälkeen nousi hillitön naurunpuuska, tajutessani koko tilanteen järjettömyyden. Omalle hillitylle olemukselle ja sisäiselle tyyneydelleni löytyi siis hinta. Euro kaksikymmentä senttiä.
Mietin kovasti sen lahjoittamista vertaistukiryhmän kassalippaaseen, olihan se konkreettinen esimerkki siitä, miten vaiheessa oma kehitykseni vielä on ja miten tarvitsen ryhmää. Mutta...
Vanhat toimintamallit veivät jälleen voiton, ja sulloin pikkuhilut auton keskikonsoliin odottamaan sitä hetkeä, jolloin kahvihammasta alkaa kolottamaan keskellä konkurssia;)

Samaan aiheeseen hieman liipaten, olen lukenut joululahjaksi saamaani kirjaa, Juoppohullun päiväkirjan viidettä osaa. Kaiken sen pieruhuumorin keskeltä kiinnitin silti ensimmäistä kertaa huomiota itse päätarinaan, jossa siis on nimensämukaisesti perheellinen tuurijuoppo. Ja voi sitä juopon häpeän määrää kun korkki on auennut ja viikko hujahtanut lasolia litkiessä, miten kotona on kaiken aikaa odottanut huolissaan oleva puoliso ja pienet lapset, joille kerta toisensa jälkeen keksitään tarinoita isin "työmatkoista". Törttöilyä hyvitellään olemalla hyvä puoliso ja hyvä isä, korvataan menetettyä perheaikaa, paikkaillaan haavoja itsessään ja läheisissä. Seuraavan vaikean elämänvaiheen tullessa vastaan sitä kallistuu kuitenkin vanhoihin toimintamalleihinsa, hukuttautumalla pulloon.    Ja miten väärät toimintamallit tarttuvat vähitellen läheisiin ja sairastuttavat heidätkin. Koska vaimo ei voi hallita miehensä juomista, on tällä pakonomainen tarve hallita jotain muuta hänen elämässään.  Olkoonkin se sitten perheen autojen pitäminen omissa nimissään tai pihtaaminen sängyssä.
Ollakseen kevyttä lukemista, oli sillä silti yllättävät vaikutukset, itkee tihrustin kolme päivää aina kirjaa lukiessani ja sain varmaan jälleen yhden hullun leiman otsaani lisää:)

Tämä vuosi alkaa tulla päätökseen, ja hyvä niin, on meinaan ollut ehkä haastavin vuosi vähään aikaan. Ainakin ihmissuhteiden osalta kovin synkkä, Paljon on siltoja poltettu, ehkä enemmän nyt vuoden aikana kuin koskaan elämässäni. Pyrkimykseni saada lähipiiristä pois ihmiset, joiden ympärillä pyörii vihan ja katkeruuden aura, ei ehä sinänsä ole pahasta lainkaan. Varsinkin jos sellaisista "ystävistä" luopuminen tuo ikävän lisäksi enemmän helpotusta, voisin vaikka vannoa ettei se ole koskaan terve ystävyyssuhde silloin ollutkaan.
Mutta muutaman ihmisen olen menettänyt myös vaikka kuinka olisin yrittänyt pitää kynsin hampain kiinni. Ja ikävä on edelleen, vaikkakin ajan kanssa helpottanut.

Mutta jollei aivan itkuparkumiseksi homma muutu, niin pakko sanoa, että vuosi on tuonut mukanaan hyväkkin.  Meinaan anopin selviämisen syövästä, oman äitini uuden erävoiton jatkuvasti uusivista kasvaimista sekä perheen kasvaminen yhdellä kauniilla ja terveellä maisonvalkoisella rinsessalla, I just love her :)!!

Ah, niin! Ja DNA-testien tulokset saapuivat vihdoin ja osoittivat sen, että meidän nakkiaivo saa kuin saakin pitää pallinsa ja leikkiä pentujen kanssa jatkossakin vain isäpuolta;) Hahhaa!