Neljä kertaa Intiassa matkanneena ja sydämen sille menettäneenä, herään silti joka kerta ihmettelemään samoja asioita, ja myöhemmin havahdun siihen, etten enää edes noteeraakkaan niitä. En tiedä kumpi kertoo suomalaisjunttiudesta enempi; asioiden oudoksuminen vaiko niihin "liian nopeasti" tottuminen?
Tässä muutama vakkari aihe, jotka joka reissulla pysäyttävät toviksi:
1) Liikenne.
Se on kaikessa kaaoksellisuudessaan vain järjetön. Liikennesäännöt kyllä on, mutta käytännössä niitä ei noudata yksikään. Kuvitelkaa laskevanne samaan liikenneympyrään sata autoilijaa kiertämään myötäpäivään, saman verran vastapäivään, sitten viisikymmentä pyöräilijää/mopoilijaa ilman kypärää sekä mummot ja lapset kävelemään seassa päämäärättömästi. Ja jottei hommasta päästä liian helpolla, sekaan lasketaan tusina lehmiä laiduntamaan sekä yksi pyhä norsu. Veikkaan myös puolen kuskeista olevan osittain sokeita, joka sinänsä on ymmärrettävää. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Maalaisjärjen puutteellisuus myös hämmentää toistuvasti. Sillä kerralla, kun bussi tulla rytisi taksimme takakontista sisään meidän istuessa takapenkillä, kuski puolustautui sanoin "It wasn´t my fault. I was driving very slowly cause I didnt have breaks!"
Viime reissulla havahduin oudoksumaan sitä, että näin ensimmäisen kerran jonkun pitävän Intiassa moottoripyöräkypärää päässään. Hassua tässä on se, että oman ajukopan varjeleminen niinkin kaaoottisessa maassa kypäröin herättää oudoksuntaa. Sekä tietysti se, että kyseinen päänsä varjelija ei edes ollut liikenteessä, vaan käveli rannalla ja näin ollen suojeli kypärällään päätänsä vain porottavalta auringolta.
2) Ruoka ja mausteet.
Moni halvemman luokan hotelli säästää ruokakuluissa tarjotessaan vain "yksinkertaisen aamupalan". Intiassa se tarkoittaa munaa eri muodoissa. Maanantaina keitettynä, tiistaina paistettuna, keskiviikkona kokkelina ja torstaina kokkelina johon on lisätty jotain tunnistamatonta. Sitten taas keitettynä, paistettuna, kokkelina... Tänä vuonna hotellimme oli tiukentanut säästöjä. Saimme munaa enää vain paistettuna ja kokkelihässäkkänä.
Intia on myös mausteiden paratiisi. Siis niille, jotka mausteista tykkäävät. Meille, jotka ovat juuri oppineet käyttämään jauhelihamaustetta hippusen, onkin vaikea löytää syötävää, joka ei polttaisi nielua. Intia on toistaiseksi ainoa maa, joka on kyennyt maustamaan maissin sekä ruokasalaatin niin tuliseksi, etten mie ole saanut sitä syötyä.
No, onneksi on olemassa vesimeloonit, soodavedet jaaaa... Niin. Kananmunat.
3) Elukat
Niin, lehmiinhän tottuu nopeasti. Valtaosa on suopeita, joskin muutaman kerran on niitäkin juostu karkuun, milloin liikenteessä, milloin rannalla. Ne on kuin rikkaita Intialaisia. Tietävät arvonsa ja antavat sen näkyä. Kun lehmä asettuu makuulle moottoritielle, sille ei paineta torvea, vaan tuk-tukit ja bussit kiertävät piennarta pitkin. Lehmän yliajanut todennäköisesti kivitetään, toisin kuin suomessa, jossa lehmän omistaja haastettaisiin oikeuteen autolle ja kuskille koituneista vahingoista.
Lehmiä vain aavistuksen pienempiä ovat paikalliset rotat. Hämärän laskeutuessa niitä näkee kaikkialle mihin päänsä kääntää. Tässäkin auttaa usein vain silmien sulkeminen, sillä nauttiessasi illallista ravintolassa, on turha pillastua pöydän alla kirmanneesta rotasta. Asian kieltäminen ei poista sitä tosiasiaa, että aterioit, nukut ja paskannat kaiken aikaa tietämättäsikin jyrsijöiden keskellä, mutta asiaa ei kyllä paranna panikoiminenkaan.
Kun olet totuttanut itsesi siihen, että kisaat rannalla parhaimmasta rantaneliöstä pyhän lehmän kanssa ja illalla olet kuin et olisikaan, vaikka koirankokoinen rotta on juuri ylittänyt varpaasi, saatat silti joutua hämmennyksen valtaan mitä tulee pienempiin elukoihin. Meikkipussini vallannut faaraomuurahais-armeija herätti puhtaasti vain ällistystä yksi aamu. Torakkakohtaamiset sujuivat pääpuolin hyvin lunkisti, kun osapuolet vain tuijottavat toista ilmeenkään värähtämättä, ja sitten kääntyvät tahoilleen.
Intian yllättäjät ovat kuitenkin vessasammakot, jotka käyvät kiinni kun sitä vähiten odottaa. Eräässä paikassa olin kolmena vuonna häätänyt sammakon vessanpöntöstä, ja nyt, kun sitä ei siellä enää näkynytkään, niin valojen sammutessa mokoma hyppäsikin oven yläkarmista suoraan hiusten sekaan. Silloin tyyneys petti, -myönnetään..
4) Paikallinen vessakulttuuri, sekä jätehuolto.
Niin. Tai sen puuttuminen kokonaisuudessaan. Vaikka hotellit ja monet ravintoloista ovatkin jo varustettu länsimaalaisilla pöntöillä, ei pidä silti yllättyä, jos vastaan sattuukin vain se jalansijoilla varustettu reikä lattialla sekä hyvällä tuurilla pieni vesiämpäri pesua varten. Paperi kun on intiassa yliarvostettua, kunnon erämies pyyhkii palmun lehteen tai omaan käteensä. Tai hiekkaan. Siitä kun ei ole pulaa.
Eteen on sattunut vessan sijaa toimittaneet puskat. Oli kuitenkin erikseen määrätty mikä puska sopii ykköshädälle ja mikä kakkoshädälle. Vierailin ykköshädän puskassa enkä liiemmin halunnut sen jälkeen tutustuakkaan kakkoshädän puskaan.
Vessatarpeet ovat myös tarkoin rajattuja. Markkinoilla törmää aina paksulla munalukolla varustettuun vessakoppiin, josa suolee kuin kallistakin aarrettaan; reikää maassa. En tiedä miksi ovi on tarkoin lukittu. Ikään kuin kukaan veisi kuoppaa mukanaan, tai ikään kuin oljista punotun oven ja seinän läpi ei pääsisi muutoin..
Paikalliset eivät myöskään usko jätehuoltoon. päivän aikana kerääntyneet paskat usein lakaistaan nippuun ja tuikataan tuleen. Iltaisin ilman sakeuttaakin palavat muovit ja autonrenkaat. Yhden ainoan kerran näin paikallisen käyttävän jätesäkkiä siivotessaan oman puljunsa roskista. Sydämeni hymyili tämän maailmanparantajan esiluokkaisesta edelläkävijyydestä, kunnes näin minuuttia myöhemmin tuon nakkaavan koko jätesäkin kokonaisuudessaan mereen.
Tässäkin siis toimii ajatus; Poissa silmistä, poissa mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti