Viime maanantaina koitti sitten vihdoin se päivä, jolloin pumppuauto karahti pihaan jo 6:40 ja miehet valmistautuivat valuhommiin. Minnuu niin koivn hirvitti lähtä siinä vaiheessan töihin, kun olisin niin halunut olla jännäämässä mukana, mutta toisaalta, ehkä mie oisin ollut vaan tiellä.. Kotiin palatessani näky oli sitten arempi kuin mitä olin odottanut; Meillä oli lattiat:) Meillä ihan oikiasti oli lattiat, eikä enää yhtään savikuoppaa ja sorapatjaa näkyvillä!
Koska sortumisvaara oli nyt virallisesti ja lopullisesti ohitettu ja nyt päästiin laskemaan kuivumisaikoja, kävi niin kuin oletinkin, eli stressitaso laski huomattavasti. En ole kohta viikkoon enää herännyt yöllä sydämen tykytyksiin ja siihen, että olen kylmähionnut petivaatteet märäksi. En ole valvonut enää tuntikausia aamuyöstä tai tuntenut puristavaa tunnetta sekä pumpun päällä että kurkussa. Paitsi viime yönä, mutta siihen oli toiset syyt..
Sitä vastoin huolta ja murhetta on aiheuttaneet toiset asiat. Yksi on ollut meidän timpuri, joka alkuu oli painonsa arvoinen jokaisen kultahampaansa kera. Hinta-laatu-suhde oli kohillaan. En koskaan vaatinut priimaa enkä sillä hinnalla olettanutkaan saavani sitä. Mutta se oli aikaansaava ja vähensi omalla osallaan miulta stressitaakkaa. Homma toimi. Kunnes alkoi tulla sutta ja savea..
En mie välittänyt onko joku seinä ihan suora, onko kaikki ihan millilleen. Eipä ole tässäkään tuvassa yhtään ainoaa suoraa kulmaa, eikä se ole eloa haitannut. Mutta homma on toiminut.
Ensimmäinen mökellys oli kylppärin lattian eristäminen ja raudoittaminen väärään korkoon. Mulle nyt muutoin olisi se ja sama, että onko se lattian pinta tuossa vai tässä. Mutta jos lattiakaivo jää 2cm valun yläpuolelle, niin se haittaa! Ja jos ylimäärästä kuraa olisi ollut ja aikaa sitten kuivatella 4cm paksumpaa kakkua, niin sekin olisi ollut ihan sama. Mutta kun ei ollut! Ei ollut aikaa kuivatella kuin maksimissaan 10cm kakkua, ja sen mukaan oli laskettu menekkikin. Viikonloppuiltana on vaikeaa saada perille myöskään lisätilausta aamun kuramäärästä, joten vaihtoehdoksi jäi koko lattian purkaminen ja tekeminen uudestaan oikeaan korkoon.
Toinen samanlainen mökellys tapahtui toissapäivänä jolloin saavuin töistä kotiin vain huomatakseni, että hän oli 8n tunnin aikana saanut levitettyä tervapaperit eristämättömälle kylmäbitumoidulle betonilattialle ja sen päälle kasattua kolme lattiavasaa, joista kaksi oli 5cm liian lyhyitä ja joista jokainen oli ruuvattu eri korkoon. Olin sanaton! Nyt mentiin ja räikeästi metsään.
Kysyin, että mitä hittoa ne tervapaperit siellä lattialla oikein tekee? Niillähän piti sitoa villat lattiavasoihin alapinnastaan, mutta betonin ja vasojen väliin jäädä selkeä ilmarako. Olin kolmeen kertaan havainnollistanut sen, mutta joko neuvo ei ollut mennyt perille, tai sitten timpuri oli vain päättänyt tehdä toisin. Sain jälleen kuulla miten mulla ei ollut tähän kokemusta, ja miten koko idea oli hölmö. Sorry vaan, mutta niin se on siinä joskus 50-luvulta saakka ollut, ja hyvin toiminut, joten miksi sitä muuttaisin?
Mainitsin myös ettei uusien valujen päälle saa jättää mitään mikä estää kuivamisen. Kuten nyt ne villapaalit ja rakennuspressut ja laminaatit.. Jälleen, jälleen sain kuulla ettei mulla ole kokemusta, ja ettei naisen paikka ole työmailla. Multa paloi hihat,
On totta, että huolimatta talonrakentajan koulutuksestani, olen timpurina korkeintaan keskinkertainen. Se, missä pesin muut äijät, olivat enempi tasoite-, ja pintatöitä, joita tuskin osaisin enää monen vuoden tauon jälkeen niitäkään. Mutta en mie niin väitäkkään. Koko talo on ollut vain täydellinen esimerkki monen eri vuosikymmenen ongelmarakentamisesta, eikä mulla ole ollut hajua lainkaan miten mikäkin pitäisi tehdä. Olen konsultoinut niin monta eri asiantuntijaa ja tutkinut vaihtoehtoja tarkkaan. Olen tuntenut oloni tyhmäksi ja hölmöksi, monessa suhteessa epäonnistuneeksikin, kun en osannut arvata niinkään montaa yllätystä mitä tässä talossa on vastaan tullut. Niitä en oppinut niiden 500n työmaan aikana mitä ehdin raksa-aikoinani työstämään. Mutta varmaa on se, ettei tämän talon kanssa ole voinut käyttää rakennusnormeja, vaan jokainen rakenne on pitänyt miettiä tarkoin siihen kenies parhaiten sopivaksi. Jokaiselle erikoiselle ratkaisulle on ollut syynsä. Vaikka ne olisi olleet kuinka "hölmöjä" tahansa.
Ylipäätänsä ihminen, joka menee levittämään tervapaperia kylmälle betonipinnalle, ei mielestäni ole oikea henkilö silloin kommentoimaan onko jokin hölmöä vai ei, ja toisekseen; jos palkan maksan minä, niin silloin hän tekee juuri niin kuin minä sanon. Jos sanon että lattian korko on tämä, niin sehän on sitten siinä. Jos sen kanssa tulee myöhemmin ongelmia, se on mun murheeni. Jos mie sanon että tervapaperi tulee lattiavasojen alapintaan sekä yläpintaan, niin se tulee juuri sinne. Ja jos lattia mätänee, niin mie ihan ite sitä itken ja puran.
Nuoruuden aikainen pomoni halusi välttämättä että istutan koivut salaojien tarkistuskaivojen kohdalle. Kerroin ettei se mielestäni ole järkevää, mutta hän piti päänsä. Mie istutin ne sinne, nostin palkkani enkä jäänyt murehtimaan kuinka hän toimisi asian suhteen kymmenen vuoden kuluttua. Samainen pomo halusi mun rakentavan hälle kertakäyttöisen saunan. Sellaisen joka menee tarkastuksesta läpi, mutta jonka voi heti purkaa. En edes kyseenalaistanut, vaan niin mie sit tein.
Mietin kyllä, että mistä hänkin oli rakennusinssin paperinsa saanut, mutta en ollut niin tyhmä että olisin kysynyt sitä ääneen, -häneltä itseltään!!
Maksoin timpurin ulos. Kuuntelin 8n vuoden ajan sitä sovinnistista paskaa, ettei nainen voi työskennellä raksalla. En todellakaan aikonut kuunnella sitä omassa kotonani.
Seuraavana päivänä purin lattian, hain isäukkoni, ja hänen kanssaan tehtiin uusi runko, joista suurin osa oli passissa, vaikkei niitä ole vielä edes korkoonsa kiilattukkaan. Toivon, että saan tänään viimeisteltyä sen.
Sitten asiasta kukkaruukkuun. Se toinen asia joka minnuu on ressannut vaikka valut onkin tehty, on oma terveyteni. Jälleen ja taas. Sairastuin tosissaan kohta 3vkoa sitten salaojitusta loppuun tehdessäni, ja sillä tiellä olen edelleen. Avaavat lääkkeet ja keuhkokortisonit on otettu uudelleen käyttöön. Olo jatkuu voimattomana, paino jatkaa tippumistaan. Uutena oireena nyt pahoinvointi. Siis samanlainen kuin raskaana ollessa. Paitsi etten ole raskaana.
Kävin siis työterveyslääkärissä, joskin en saanut aikaa tutulle venäläisherralle joka miut viimeksi keuhkokuviin laittoi. Kerroin tämänkertaiselle tädille, että kesästä saakka olo on ollut puolikuntoinen, voimaton. Lihakset maitohapoilla kaiken aikaa. Keuhko-oireet läsnä, migreeniä ja jatkuvaa huimausta. Pyörryttää ja oksettaa. Rinnassa vihloo ja paino sen kuin tippuu tippumistaan.
En päässyt keuhkokuviin. Mutta sain muutoin hyvin erikoisen ohjeistuksen, se meni kutakuinkin näin;
Lääkäri: "Onko sulla liikuntaharrasteita?"
Mie: "On mulla muutama."
Lääkäri: "Lopeta ne sitten."
Mie: "Mut enhän mie oon ees ehtinyt niissä käymään ainakaan kuuteen viikkoon!"
Lääkäri: "Ai, no sit.. Alota ne uudestaan!"
Mie: "Jaa..?"
Lääkäri: "Ja syö, sun pitää lihota."
Mie: "Mut mähän syön!"
Lääkäri: "No ota sit vähän vitamiineja. Lepää ja liiku. Mitä ikinä teetkin, tee se nyt toisin."
Olen sanaton. Taas. Siitä alkaa näemmä tulla tapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti