Elämä on valintoja täynnä, ja ihmeitä, loputtomia ihmeitä! Yleensä ne tulevat yllättäen ja juuri silloin kuin niitä vähiten osaa odottaa.
Merkittävin tässä kuluneiden parin viikon sisällä tapahtuneiden hetki oli se, kun naapurin pappa päätti laittaa tiluksensa myyntiin. Miehän ostin aikoinaan tämän torpan siten, että se lohkottiin vaan erilleen kantatilastaan. Jo silloin hupsuna parikymppisenä haaveilin, että koittaisi joskus hetki, jolloin raha-asiani olisivat niin hyvällä mallilla, että voisin lunastaa lopputiluksetkin itselleni. Tämä kun on tällainen vanha maatila, mie olen pyörittänyt tätä sekasortoista ja kovaäänistä uusioperhettäni kaikine lapsineen ja elukoineen tässä, ja pappa pitänyt päärakennusta kesämökkinään. Emme varmasti kovaäänisyytemme ja pihamme sotkuisuuden vuoksi ole olleet unelmanaapureita, mutta vastapainoksi olemme huolehtineet myös hänen tontistaan osittain. On leikattu nurmikkoa, korjailtu sipulipenkkiä myrskyjen jäljiltä, korjailtu pihatietä, tehty murkkutorjuntoja ja tilattu metsästäjiä kun on huomattua supikoirien ja mäyrien villiintyneen taas tontilla. Olemme toimineet vahtikoirina ja varjeltu tilaa, kuin ikään silmälläpitäen että jonakin päivänä se voisi olla omamme.
Sitten se hetki koitti. Pappa sanoi olevansa väsynyt ja kertoi meillä olevan etuosto-oikeus tilaan niin halutessamme.
Kahden päivän päästä pihaan astui kiinteistövälittäjä. Mieheni juoksi pihalle ja lyöttäytyi katselmuskierrokselle hokien meidän ostavan tilat. Jäimme levottomina odottamaan hinta-arviota, jota ei koskaan tullut. Reilu viikon kuluttua soitettuamme papalle kuulimme välittäjällä olevan jo ostajia tilalle. HÄNEN lisäkseen.
Syntyi sanaton paniikki ja myö yritettiin saada välittäjää kiinni, mutta eihän se mokoma vastannut.. Mie laitoin tekstaria, mutta vastausta ei kuulunut. Laitoin sähköpostia jossa muistutin ystävällisesti etuosto-oikeudestamme jonka meinaisimme käyttää. Ei vastausta.
Mie täytin paniikissa lainahakemukset joka jumalan pankkiin ja valvoin yön itkien jokaista rahallista virhettämme joita olemme mökeltäneet kuluneen 8n vuoden aikana monta.
Seuraavana aamuna soitin kiinteistövälittäjä-isälleni ja itkin lisää. Isäni sai välittäjän kiinni, joka totesi meillä olleen kyllä tarvittava aika järjestää asioita. Hänen osuutensa oli ollut käyntikortti, jonka yhteystietoihin hän ei kuitenkaan vastannut. Laina olisi ilmeisesti pitänyt hakea ilman tietoa kauppahinnasta, tai mitä se pitää edes sisällään. Uskomatonta!
Laitoin jälleen s-postia, jossa kerroin odttavani tarvittavia dokumentteja kohteesta pankkineuvottelua varten, ne sitten sainkin.
Ja kuin ihmeen kaupalla, pankkivirkailija joka ei ensin näyttänyt pitävän meistä lainkaan (kaivoin kesken neuvottelun vieläpä tukastani elävän lentävän muurahaisen, joten olin varmaan hehkeä ilmestys. Toisaalta, edellisen hakijan paidassa luki kissankokoisilla kirjaimilla PASKA!, joten ehkä elävät ötökäät jäivät kakkoseksi tässä erikoisessa pukeutumisessa) päätti tuo rempseä nainen yhtäkkiä kuitenkin myöntää lainalupauksen!
Laitoin jälleen välittäjälle s-postia, jossa kerroin kauppojen syntyvän pikapuoliin, ja vastaukseksi tuli tyylikäs "onnex olkoon". Siis X:llä, kuten mie rustasin kaikki kolmentoista vanhana:D
No, joten pääsemme kuin pääsemmekin kohta kaupat tekemään, ja sitten aloittamaan mittavan remontin. Nyt, köyhimmillämme ja väsyneimillämme:) Mutta onnellisina, pirun onnellisina.
Sitten jotain muuta. Olen jo puolen vuoden ajan ylläpitänyt itselläni eräänlaista Skunk Projektia, jossa oli tarkoitus saada haettua lemmikkiskunkki Briteistä Suomeen. Tästä miun pitää tehdä kokonaan oma juttunsa, mutta pähkinänkuoressa voin kertoa viettäneeni tietokoneen ääressä tietoja etsien vähintään sen satakunta tuntia. Olen asioinut Suomen ympäristokeskuksen kanssa, EVIRAn ja Suomen riistakeskuksen kanssa. Olen selvitellyt lupia ja yksityiskohtia vaatimuksista. Suomen laki kun ei skunkkien kohdalla oikein ole yksiselitteinen. Se on joko laillinen tai laitoin, riippuen keltä kysyy. Toiset vaativat tarkat dokumentoinnit omistuksista ja tuonneista, kun taas toisaalta skunkki ei olisi vaatinut edes rokotuksia.
Kaikki oli edennyt todella pitkälle. Miulla oli lupapaperit vetämässä ja skunkki valittuna ja valmiina Briteissä. Kuljetukset olivat yksityiskohtia lukuunottamatta tiedossa. Kaikki oli valmiina, kunnes sitten eilen sain Riistakeskukselta kieltävän päätöksen. Päätös perusteltiin mielestäni mielivaltaisesti oletuksiin että yrittäisin salaa kuitenkin poistattaa hajurauhaset, joiden poistaminen mukavuussyistä on kielletty sekä Suomessa että Briteissä. Tämän lisäksi riskinä oli raivotauti, vaikka puhe oli koko ajan lemmikistä, joka matkustaisi sirutettuna ja rokotettuna. Riistakeskus ei ilmeisesti luota rokotuksiin. Kolmanneksi, pelättiin skunkin karkaavan ja lisääntyvän hallitsemattomasti.
Näin jo sieluni silmin, miten Suomen kaikki kymmenen skunkkia karkaavat kerralla ja perustavat oman populaation. Ihan heti ei treffeille pääse, sillä lähin skunkki asustaa noin 60km päässä.
Tämän lisäksi päätöstä perusteltiin sillä, että JOS kaikki muutkin hommaavat skunkin, niin stten riski on iso.
Spekulaatiosta tuohtuneena tuohtui myös Suomen pieni mutta ponnekas skunkkiryhmäkin. Tänään olemme päättäneet perustaa ihan oikea yhdistyksen, jotta harrastajina voisimme tuoda ihmisten tietoisuuteen mitä skunkki oikiasti on lemmikkinä. Miten koko käsitys skunkista on vieras käsite ihmisille ja miten omistajiin suhtaudutaan varauksella.
Kohta olen hukkumassa projekteihini:) Henkilökohtaiseen haluuni panostaa sadalla prosentilla useaan asiaan, vaikka jaksan hädin tuskin ruokaa laittaa.
Mielenkiinnolla odotelle:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti