Toisin kuin pelkäsin, ehdimme saada jopa joulukuusen uuteen tupaan ja lahjaostokset suoritin aaton aaton iltana kaksi nuorimmaista lasta pyörien mukana. Ei ehkä se paras mahdollinen järjestelmä, mutta siitä selvittiin. Joulusta siis. Ja muutosta. Selvisimme jopa vanhan tuvan maalausurakasta, joka paljastui kokonaisuudessaan vasta kun kaappeja alettiin siirtää uuteen tupaan. Miehän olin laiskana maalarina viimeksi seinät maalatessani vain kiertänyt siirtämättömät kalusteet. Nehän oli siinä ikuisesti! Kunnes me muutettiin.
Niin, ja sitten se mun neuroottinen kurkistusreikä makkarin seinässä. Koko tää rakennusurakka sai mut neuroottiseksi kaikelle ja halusin välttämättä nähdä piileekö vanhankin tuvan seinän sisällä jotain sinne kuulumatonta. No, ei piillyt, mutta kurkkaamisen jälkeen siinä oli peitettävä reikä, ja lisää paikattavaa. Mies kirosi jo että eikö yks totaaliurakka riitä, pitääkö sitä puhkoa ehjiäkin seiniä??
No, selvittiin me vihdoin siitäkin. Muistan ikuisesti sen uuden vuoden aaton aaton joka oli meidän ensimmäinen vapaailta liki puoleen vuoteen. Meidän urakka oli kestänyt 130 päivää.
130 Päivää verta, hikeä ja litratolkulla kyyneliä. Itkua ja parkua. Verisiä sormia ja silmäkulmia, kuluneita niveliä ja päätä hajottavia uupumuksia.
Ja yhtäkkiä se vapaa-ajan paljous...
Avasin ensimmäistä kertaa telkkarin pitkästä pitkästä aikaa, ja ensi kertaa Netflixin. Ensimmäisenä se tarjosi mulle dokumenttisarjaa Afrikan villistä luonnosta. Niinpä mie oikasin itseni uudelle kierrätyssoffalle ja katsoin haltioituneena kirahveja ja norsuja. Olo oli euforinen ja jotenkin epätodellinen. Mietin että tätäkö se lepääminen on? En muista koskaan nauttineeni niin suunnattomasti mistään tv-ohjelmasta, ja mie sentäs tuijottelin vain tarinaa norsuista.
Mutta se olo... ah! Oisin varmaan itkenytkin ilosta, jos kroppa olisi jaksanut, mutta kaikki energia meni lepäämiseen, -niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Ja sitä mie olen nyt tehnyt kaksi kuukautta. Ollut tekemättä mitään. Poltellut vain pönttöuuneja ja kynttilöitä. Leiponut kuivia mokkapaloja ja poltellut lisää kynttilöitä. Nauttinut niistä pirkan valkkaripatongeista viikonloppusin ja katsellut illat pääksytysten X-Filesia ja Orange is the nex blackia. Olen osittain jopa helpottunut, että rahatilanne estää töiden viemisen loppuun. Ei ole rahaa muurimaaleihin, ei liesituulettimen putkelle eikä ovenkarmi-listoihin. Olen väsynyt ja stressaantunut konkurssikypsyydestä. Mutta olen onnellisesti väsynyt. En aio rakentaa ennen kevättä. Tai kesää. En tiedä. Ehkä parin vuoden kuluttua teen koirankopin. Tai sitten en.
 |
| Keittiöstä keittiöksi |
 |
| Alkovi muuttui kylppäriksi. |
 |
| Hillopurkki-huoneesta vessaksi |
 |
| Surullisen kuuluisa romahtaneen perustusten makkari. |
 |
| Olkkari |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti