Sen piti olla maailman helpoin asia. Laittaa Faceen kuva omista kengistä, lapselle pieneksi jääneestä haalarista ja heräteostos-bikineistä joita ei koskaan tullutkaan pidettyä. Ja nehän menisi hetkessä kaupaksi kun tuote on hyvä ja hintakin kohtuullinen.
Kuinka väärässä olinkaan... Tässä muutama huomio tuosta naamakirjan ihanista kirpputoreista;
1) Kun maailman helpoimmasta asiasta tehdään se vaikein...
Niin. Simppelistihhän sie vaan laittaisit sinne ilmoituksen 36-koon paidasta sekä kuvan siitä. Sitten joku ostaisi sen. No, todellisuudessa ilmoitukseesi ilmestyykin aika piakkoin joku Piia joka laittaa sen alustavaan varaukseen. Perään ilmestyy Katja, Tiina, Sini ja Irmeli huutamaan jonoa. Sitten alkaa se tahkoaminen, onko paidassa viisi vai kuusi nappia? Laske kuvasta. Siis viisi. Saako kuvaa päälle puettuna? No, lisätäämpä sellainenkin. Sopisiko tuo mun farkkujen kanssa? Helvetistäkös mie tiedän sun farkuista... Pitää kysyä siskolta näyttäskö toi hyvältä mun päällä!
Vuorokauden kuluttua kyselet että jokos päätös on tehty. No jooh, olikin väärän värinen... Vapautan! Seuraavaksi siis huudellaan Katjaa joka oli jonossa toisena, joka olikin jo löytänyt paremman paidan itselleen. Siis seuraavaksi Tiina, joka ei vastaa kolmeen päivään. Kolmanneksi huudellaan Siniä, joka kysyy onko paita oikeasti lumenvalkoinen vaiko norsunluun valkoinen. Öh...?
Sini miettii ja pohtii kaksi päivää. Sitten huomaakin olevansa taloudellisessa konkurssissa eikä voikkaan ostaa. Irmeli jättää ostamatta koska ei tajunnut ettei koko 36 menekkään 42-koon naiselle päälle.
2) Ilmoituksiin huutelijat
Näillä ihmisillä ei ole aiettakaan ostaa tuotettasi. He ovat vain kommentoimassa sitä, hintaa sekä omaa ulkonäköäsi. "Ompa ruma laukku. En kyllä maksaisi tosta vitostakaan! Ei varmasti ole sun vaattees, ethän sä ees mahu tohon! Onko sun vai pöllitty? Tarjoustalosta saa halvemmalla. Mulla on myytävänä parempi. Miten sä voit pyytää tosta kahtakymppiä kun mä just myin uudemmat ja hienommat vaan kolmellakympillä?? Oot muuten läski."
Hieroppa siinä sitten kauppoja. Ei muuten tuu mitään..
3) I lost my brains!-ostajat
Yksi perui kaupat koska tuotteen nouto olisikin tapahtunut Järvenpäässä, eli liian kaukana. Hassua siis, että ostaja, joka siis itsekkin asui Järvenpäässä, asioi silti Järvenpään omalla kirpputorilla.
Yhdelle kahden euron postarit olivat liikaa, kun olisi pitänyt saada ilmaiseksi. Kaksi perui kaupat, koska "myydään musta bikinisetti" ei ollutkaan väriltään sininen. Yksi olisi halunnut mun käyttävän kymmenen litraa bensaa matkoihin, jossa pesupulveripaketti olisi vaihtunut kahvipakettiin, toinen oletti, että asun kohtaamispaikalla, eli kioskilla. Näin ollen hänen ei tarvitse ilmoittaa milloin on sinne menossa, vaan olettaa että ilmestyn paikalle samointein kun hän vain ilmoittaa odottavansa jo siellä.
4) Ohareitten tekijät
Kävi niin tai näin. Löydät itsesi aina sieltä pirun kioskilta turvakenkiesi, pyykkipulvereiden tai mekkojen kanssa. Yksin.
Ostaja ei ole muistanut tai viitsinyt, halunnut tai jotain... Parhaassa tapauksessa näit hänen kuitenkin ajavan vastaan.
Ei liene ihme, että suosin jatkossakin tuotteiden nakkaamista säkissä Fidan keräyslaatikoihin. Turha suhailu paikasta toiseen sekä siihen kulutettu aika ja vaiva ei todellakaan kattaannu sillä kolmella eurolla jonka saat paidasta myytyäsi sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti