Minut on koulutettu tunnistamaan kosteusvauriot ja rakenteelliset virheet. Minut on koulutetu jumankauta rakentamaan taloja! Ja silti, joka jumalan kerta kun tuossa torpassa paljastuu taas joku mukava ylläripylläri, mie en osaa kuin vajota kyykkyyn, peittää kasvot käsiini ja ulvoa, että mitä hittoa sitä nyt pitää tehdä??
Toisaalta, jossain vaiheessa sitä vain turtuu heikoinkin, tai ainakin tätä uskottelen itselleni. Sillä silläkin hetkellä kun mies tuli näyttämään sitäkin ihmettä, miten olohuone on rakennettu taloon jälkikäteen, ja lattiavalu valettu 30cm keittiön lattiavalua korkeammalle, ilman eristeitä ja hiekkapohjalla jättäen vanhat ulkoverhouslaudat sekä valun sisään, että myös märkään maahan. Tämän lisäksi tuo neljän sentin kaistale josta märkä hiekka vain valui keittiön puolelle oli täysin eristämätön ja katkaisematon sekin. Vielä parisen viikkoa sitten oisin kai itkenyt, mutta sillä haavaa kykenin vain toteamaan, että kuules kulta, meidän kylppäri on tyhjän päällä ja maata kaivaessa sokkelin sijaan käsi tavoitti juuri patolevyn. Että jos meillä on olohuone vesihiekan päälle rakennettu ja siitä on suora koskiväylä keittiöön, niin I DONT CARE! Meillä on jumalauta viidesosa talosta konkreettisesti tyhjän päällä!
 |
| Tällainen oli kylppärin peränurkan näkymä kaivuutöiden jälkeen. Sama juttu pitkällä seinällä... |
Olen laskenut päiviä siitä että koska myö tähän sotkuun oikeen päädyttiinkin, ja lasken sitä, paljonko on aikaa jäljellä. Tunnen itseni avuttomaksi ja kykenemättömäksi. Ennen kaikkea kun yrittää selvitellä kuinka mikäkin juttu korjataan toimivaksi. Juurikin siis kunnioittaen vanhoja menetelmiä, ettei vanhasta talosta, jonka toiminta on perustunut siihen jokaisen pinnan hengittävyyteen, lähettäisi nyt lyömään liian tiiviiksi. Joka kerta kun kuvittelen keksineeni jotain jolla muokkaan vanhan toimivaksi, ja menen rakennuspalstoilta etsimään vastausta vain yhteen mietityttämään jääneeseen yksityiskohtaan, niin yllättäen koko käsitykseni toimivasta ratkaisusta romuttuukin, ja lopulta se yksityiskohta menettää merkityksen kokonaan, kun tilalla onkin kymmenen uutta kysymystä.
Olen muuttanut suunnitelmia monen monta kertaa, ja aina joku on huutamassa kuinka tämä tehdään paremmin.
Jos nyt olohuoneen lattian (joka siis oli talon ehjin lattia) vain koolaan uudestaan. Ja lasivillat korvaan kivivillalla, jotka niputtaisin lattiavasoihin tervapaperilla siten, että eristeen ja lattian väliin jää noin 4cm tuulettuva väli. Antakoon ilman siellä liikkua jos on liikkuakseen, lattian pinnassa olisi kuitenkin tuo kivivilla, ja sehän riittää lämmittämään sen minkä lämmittää? Lastulevy ja pinnaksi laminaatti. Ja betonivalussa on vanha pikipinta jonka käsittelemättömät alueet kylmäbitumoidaan. Vanhassa mallissa sen päälle oli asennettu vieläpä huopakaistat, jotka olivat onnistuneet tiivistämään veden sen ja pikibetonipinnan väliin lammikoksi. Oma ratkaisuni tähän oli juurikin tuo tuuletusrako. Tuttavani vain totesi sitten, että mihinkäs se sitten tiivistyy se kosteus? Villoihin? Eihän laminaatti hengitä.
Mutta eipä hengittänyt muovimattokaan joka oli vanhan lautalattian päällä. Ja silloin maan pinta oli lattiavalua korkeammalla, eikä salaojia ollut. Eikö se kastuminen nyt ole estetty kun maata on muokattu ja salaojat tehty? Eikö se betonista huokuva kosteus nyt kun se pääsee ensin kuivamaan, ole kuitenkin sen verran vähäistä? Ja kivivillahan sitoo sitä itseensä ja luovuttaa sitä poies kuivuttuaan? Vai kuinka? Vai pitäisikö siihen sitten kuitenkin laittaa jotain taas estämään se betonista nouseva kosteus, voisiko se olla niin mittavaa?
Ei, ei se voi olla samanlaista enää, Nythän on jukolauta kyseessä talo joka toimi koskena 75 vuotta!
Olen väsynyt ja kipeä, tällä haavaa nimenomaan kipeä. Maanantaina salaojituksen loppuunvienti oli miulle liikaan. Tai ei ehkä se, vaan se, että tein sen toppi päällä kun ensin valuin hikeä. Illalla tosissaan havahduin siihen, että syyskuussa se ulkolämpötila ei hiestä huolimatta ole ihanteellinen hihattomuudelle. Tervetuloa siis lenssut ja muut kurkkukivut ja lihaskivut ja mitä näitä nyt on.. Nyt poden huonoa omaatuntoa siitä etten eilen tehnyt työmaalla mitään vaikka vietän viimeisiä kesälomapäiviä ja nyt olisi nimenomaan se mahdollisuus saada paljon aikaan kun työt odottaa.
Mutta koska paino on jatkanut tippumistaan ja kaikki farkut roikkuu jalassa ja iltasin ottaa pumpusta, niin pitänen tämänkin päivän nyt vapaata. Taidan vain painua kauppaan hakemaan lapsille ne uudet sukkahousut viime vuotisten pieneksi jääneiden tilalle. Ja keskityn ehkä keittiön pöydän ääressä suunnitteluun. Hyvä siitä tulee. On tultava. Lattioista on paljastunut hymyileviä kasvoja, joten haluan ne varta vasten tulkita enteeksi. Kyllä tuosta vielä terve ja hyvä talo saadaan:)
 |
| Hymyilevät nassut sienilattian alta. |
 |
| Hymyilevät kasvot sortuneesta lattiasta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti